Äkkiä hujahti tämäkin viikko. Meillä oli koulussa normaalin projektin edistämisen sijaan työpaja viereisen ateljeen kanssa. Meille arvottiin ryhmät, jotka jo nimillään vähän vihjaisivat aiheesta. Minulle osui ryhmä duetto, muita vaihtoehtoja olivat trio, kvartetti ja big band. Aiheena oli siis musiikki, ja ryhmässäni meitä on kaksi. Tehtävänä on tuottaa musiikkia ensi tiistaina. Kappaleet nostettiin arvalla, samoin soitintyyppi ja tyyli. Meille osui Duke Ellingtonin Caravan, kielisoittimella, karkea tyyli.

Olemme siis viikon puuhastelleet kielisoittimen kanssa. Kävimme kuvan soitinpajalla, jossa ystävällinen ja asiantunteva viulunrakentaja suorastaan innostui meitä neuvomaan. Hänen neuvojensa avulla olemme rakentaneet soitinta, jossa on yksi kieli, vajaan metrin mittainen runkolauta, sen alle kiinnitetyt säilykepurkit kaikukoppina, sekä rulla, jota kahvan avulla pyörittämällä saamme kielen soimaan. Rulla roimii siis viulun jousen sijasta, se hankaa kieltä sen verran, että se soi, ja asiantuntijamme oli sitä mieltä, että sillä saamme tylyn tyylin kappaleeseen. Hänellä oli yksi soitin, joka toimi tuolla tavalla, ja ääni oli tosiaan aika, hmmm... karkea. Kiinnostava.

Koulun pajamestri oli sitä mieltä, että soitin ei tule toimimaan, jos siinä ei ole kaikukoppaa. Hän ei ymmärtänyt ollenkaan, että neljä säilyketölkkiä laudan alla todellakin toimisi kaikukoppana. Minä luotan viulunrakentajaan, jos hän niitä on jokusen vuosikymmenen rakentanut ja restauroinut, niin hän varmasti tietää, mitä soittimessa pitää olla, jotta se soi. Parini olisi tehnyt pajamestarin neuvon mukaisen soittimen, mutta se olisi ollut minusta liian varma ratkaisu, soitin, jollaisia on rakennettu vuosisadat. Minusta on mukavampi tehdä soitin, joka näyttää erilaiselta, joka yllättää. Pahin skenaario tietenkin on, että se ei toimisikaan, mutta mitäpä sitten? Nyt lähinnä huolestuttaa se, miten saamme melodian aikaiseksi… nythän on niin, että toinen pyörittää kampea ja toinen päästää kielestä melodiaa ja se olen sitten minä. Ilmeisesti maanantai-illaksi ei tarvitse miettiä ohjelmaa. Maanantaina saamme soittimen valmiiksi ja se ilta meneekin sitten soittoharjoituksissa.

Tänään jalat olivat ihan poikki seisomisesta ja muusta jaloillaan olosta. Lähdin silti illalla lenkille ja juoksu tuntui hyvältä. Jaksoin hyvin, vaikka epäilin, kun olin jo väsynyt lähtiessä. Suihkussa käydessäni meinasin saada slaagin, kun huomasin, että kainaloihin oli ilmestynyt pieniä veripatteja. IIK! Tarkempi tutkimus osoitti, että uusi, punainen T-paita nukkaa 8o)