Vein pyörän huoltoon. Merkkiliike, hyvä palvelu, hinnasta vain ei ole tietoa. Korjattava on kuitenkin, ja pyysin myös katsomaan läpi, onko muuten kunnossa. Kysyin kyllä, kauanko kestää ja paljonko maksaa, vastaus oli, että puoli viikkoa menee. Puolikielisenä en kysellyt enempää, jotenkin sitä ei vain osaa olla kuin jälkiviisas. Eipä kai se hirveitä voi olla. Nyt siis olen jalkanaisena, kävellen pääsee ja ratikalla, jos tiukka paikka tulee. Julkisen liikenteen liput ovat aika edullisia, euron kertalippu, sarjaliput vähän vähemmän. Opiskelijoille kuukausilippu maksaa 17 euroa, paitsi yli 27-vuotiaille, jotka joutuvat ostamaan normaalin kk-lipun, 30 euroa. Ei siis kallista sekään, vaikka ikäsyrjintä korpeaakin. Päätin kuitenkin, että en ota kk-lippua, koska silloin motivaatio pyörän käyttöön on parempi, ja tulee liikuttua edes vähän. Sitäpaitsi pyöräily on nopeaa, saasteetonta ja hauskaa.  

Kielitaito karttuu kohisten, vaikka minusta tuntuukin, etten paljoa pääse puhumaan italiaa, silti pystyn päivä päivältä paremmin selittämään asiani italiaksi. Opiskelukavereiden kanssa puhutaan englantia, koska kaikki eivät ole oppineet vielä riittävästi italiaa, tai ainakin puhuvat paremmin englantia. Olen myös tarvinnut englantia usein avuksi, kun en ole osannut selittää italiaksi vaikkapa pyörän hajoamisprosessia... Monet ymmärtävät englantia, toiset jopa puhuvat vähän, mutta haluan tietysti yrittää italiaksi ensin.