Terveisiä Saint Etiennestä ja sen biennalesta. Biennale on vuosittain järjestettävä designia esittelevä näyttely. Koululta oli järjestetty edullinen reissu opiskelijoille, neljällä kympillä pääsi sinne ja takaisin bussilla ja majoittui halpishotelliin yhdeksi yöksi. Vajaan neljän euron lisähinnalla sai vielä aamupalan. Tähän pakettiin sitten kuului lähtö perjantai-iltana puolilta öin, yö bussissa nuokkuen, lauantai ja sunnuntai kävelyä näyttelyissä ja sunnuntai-ilta bussissa, arvioitu saapuminen Pariisiin puolilta öin. Epäilin jo ennen lähtöä olevani raato seuraavana aamuna, kun pitäisi olla tikkana koulussa.

Reissu ei ollut ollenkaan niin rasittava, kuin etukäteen epäilin. Lähtö viivästyi, koska se aina viivästyy, mutta myös, koska juuri ennen bussin saapumista siinä kohdalla sattui kolari. Joku taksi törttöili, aiheutti perässätulevien kolarin ja pakeni paikalta. Yksi ryhmästämme näki tapauksen ja sai taksin tuntomerkit ylös, ehkäpää löytävät suharin jostakin. Lähdön kannalta ongelmallisinta oli se, että kolariauto oli niin keskellä tietä, että bussi ei päässyt ohi, eikä kääntyäkään kannattanut, kun oli yksisuuntainen katu. Odottelimme siis hinausautoa tunnin verran. Aikaa tosin meillä oli, koska näyttely aukesi aamulla vasta puoli yhdeltätoista, ja arvioitu matka-aika oli kuutisen tuntia. Pysähdyimme kerran välillä, toisen kerran lähellä St. Etienneä. Huoltsikalta sai aamukahvia ja kolmioleipiä. Oli hyisevän kylmää, maa hiukan jäässä ja kello seitsemän korvilla. Olin kuitenkin ihmeen pirteä.

Bussi heitti meidän näyttelyalueen parkkipaikalle. Aikaa näyttelyn avautumiseen oli vielä pari tuntia. Löysimme kahvilan ja istuskelimme kaffella sen aikaa. Saimme liput näyttelyyn, joilla pääsimme kerran kuhunkin kolmesta näyttelyalueesta kerran. Katsoimme lauantaina kaksi ja jätimme sunnuntaille yhden. Söimme lounasta näyttelyalueella, tarjolla oli tyypillistä messumättöä, eli kallista ruokaa isolle joukolle tehtynä. Paikka tarjosi kuitenkin luomua, se lämmitti. Lounaan hinta oli kuitenkin 15 euroa juomineen ja jälkkäreineen, reilulla kympillä olisi saanut pelkän annoksen. Olin rehvakas ja halusin jälkkäriä myös, sehän on toki aterian kohokohta, nam, oli hyvää. Itse ruoka oli paikallista mustaamakkaraa, josta en ole kovin innostunut. Makkaranpala oli kuitenkin maltillinen neljä senttiä, joten ei sillä lihoomaan päässyt. Kannatti ottaa jälkkäri. Sunnuntaina söin pelkän annoksen ja jäin vähän nälkäiseksi. Sääliksi kävi isoja miehiä, he mahtoivat jäädä vihaisiksi.

Itse näyttelyissä oli paljon mielenkiintoista, joskin myös joissakin kohtaa olisi voinut johonkin muuhunkin uhrata tilaa ja kävijöiden vaivoja. Parempiin kohteisiin kuului vaikkapa tuo kuvassa oleva Cannondale Dutchess, joka oli paitsi kaunis, myös teknisesti mielenkiintoinen. Huomatkaa, että keskiö puuttuu, siis se osa, johon polkimien kammet yleensä kiinnittyvät, on aika eri näköinen. Muutenkin aika linjakas menopeli. Muutamia muitakin fillareita oli näytillä, osa konseptitasolla, osa tuotannossa ja osa museokamaa. Myös opiskelijoiden näkemyksiä oli tarjolla. Fillariden lisäksi näytillä oli pari konseptiautoa, sekä Renault että Peugeot esittelivät omiaan.

Tarjolla oli myös ikäviä kysymyksiä. Yksi aika iso näyttelyhalli oli vuorattu styroksista leikatuilla teksteillä, jotka kaikki käsittelivät itsemurhaa tavalla tai toisella (kaikki, jotka vaivauduin lukemaan). Lisäksi näytillä oli valokuvia ja niissä näkyviä esineitä, jotka olivat kauniin vihreitä ja kiiltäviä, mutta jollain tavalla kammottavia; opiskelijoiden kesken tulimme päätelmään, että näyttelyn tarkoitus oli sanoa, että design on itsemurhaa. Sen jälkeen japanilaiset hymynaamalounasboxit näyttivät aika irvokkailta.

Pohjoista edusti iso vitriinillinen saamelaisia puukkoja. Sinänsä mielenkiintoisia, siinä oli suomalaisilta, ilmeisesti saamelaisilta tai lappalaisilta suunnittelijoilta pyydetty ehdotuksia puukon kehittämiseksi. Joissakin oli ideaa, jotkin olivat suuri sen näköisiä, että niillä teloo itsensä.

Yksi sali esitteli valoa. Se oli varsinainen pettymys, sillä valolla on niin paljon mahdollisuuksia. Koko tila oli valju, esineet tavanomaisia, ja esimerkiksi OLED-näyttöä, jota voi taivuttaa ja joka on kaksipuolinen ja mahdollistaa läpinäkyvyyden, oli esitelty siten, että se näytti tavalliselta litteältä valaisimelta. Höh. Näyttävyyttä, kiitos!

Koulussa tänään pidin palaverin tutorini kanssa projektista. Hän oli huolissaan minun projektistani, josta itsekin olin huolissani. Hän oli kuullut muuta kautta, että siellä ei mikään toimi ja saatoin vahvistaa sen tiedon. Ehdotin, että tekisin projektini loppuun toisen ryhmän kanssa, koska puolitoista viikkoa sitten aloittamani projekti ei oikein istu kurssin teemaan. Mitään ohjausta sen sovittamiseksi ei ole, enkä usko sitä tulevankaan. Aika moni on epätoivoinen projektinsa kanssa. Ongelma tuntuu olevan opettaja, joka ei ole paikalla, ja jota ei tunnu kovin paljoa kiinnostavankaan koko projekti. Aloittamani projekti on kuitenkin enemmän kierrätykseen liittyvä, joten voisin soveltaa sen toisen ryhmän yhteyteen. Se on sinänsä harmi, että se toinen ryhmä on englanninkielinen; tosin tuossa nykyisessä ranskankielisyydestä ei ole ollut paljoakaan iloa, kun siellä on yksi ummikko, jolle kaikki selitetään englanniksi, niin samalla selittävät minullekin. Ollaan kaikki kaksi ulkomaalaista näin nätisti samassa nipussa. Huomenna ehkä kuulen, voinko vaihtaa ryhmää. Toivottavasti. Jos en, niin teen sen sitten tuolla pois, mutta vähän turhauttavalta tuntuu.

Miellyttävää viikkoa kaikille!