Vietin viikonlopun Muruni kanssa Roomassa. Saavuimme kumpikin tahoiltamme torstai-iltana, tapasimme rautatieasemalla, ja jatkoimme yhdessä hotellille. Junamatka Milanosta Roonaan kesti vain kolme tuntia, vaikka matkaa on aika paljon, 400–500 km. Se ei pysähtynyt kertaakaan ja oli jopa hieman etuajassa Roomassa. Hintavaakin se oli; 79 euroa suuntaansa. Toisaalta tavallinen pikajuna olisi kökkinyt viisi–kuusi tuntia samalla matkalla, joten mielelläni maksoin vähän enemmän, kyllä se takapuoli puutuu kolmessakin tunnissa.

Hotellimme oli hyvällä paikalla ja neljällä tähdellä varustettu. Henkilökunta oli ystävällistä, tosin... Kun saavuimme, pikkolo tarjoutui auttamaan miestä perästävedettävän matkalaukun kanssa. Kun mieheni kuitenkin halusi vetää laukkuaan itse, ehdotin, että hän voisi kantaa minun laukkuani, joka oli aikas painava. Toisella kehoituksella sain apua. Samoin poislähtiessä samainen pikkolo oli varsin huolissaan mieheni olkapäiden kastumisesta, mutta sittenkin, kun mies oli jo autossa peltikaton alla, minun olkapääni saivat kastua aivan rauhassa. En osaa sanoa, oliko tuo hupaisaa vai ei. En tosin hätkähdä pienestä kastumisesta, mutta jotenkin tuntui, kuin olisin ollut palvelusväkeä, enkä asiakas...

Meillä oli kaksi kokonaista päivää, perjantai ja lauantai, aikaa katsella kaupunkia. Perjantaina satoi vettä, välillä ripotellen, välillä kaatamalla, mutta näimme silti paljon. Lauantai oli kaunis päivä, melko lämminkin. Kaksi päivää on varsin lyhyt aika, mutta ehdimme silti nähdä paljon ja ehdimme myös nauttia kaupungin vilinästä ja hyvästä ruoasta. Kävimme myös kahdessa näyttelyssä, toinen oli syrrealismia, toinen Leonardo da Vincin piirrustuksien mukaan tehtyjä laitteita. Leonardon näyttelyyn menimme todella viime tipassa, mutta ehdimme silti nähdä ihan riittävästi. Monet koneet olivat kuitenkin jollain lailla tuttuja kirjoista, joten meille riitti pikavisiitti. Nähtävyyksiä leimasi kaikkiaan mahtipontisuus; vaikka niitä oli eri aikakausilta, ne olivat kaikki jotenkin mahtipontisia. Hienoja toki.

Huomasin myös turismin voiman; kun puhuin italiaa, minule vastattiin pääsääntöisesti englanniksi. Ja vaikka jatkoin italiaksi, sain silti jatkovastauksen englanniksi! Täällä Milanossa taasen ei mikään suju englanniksi, mutta toisaalta saa harjoitella italiaa.

Tänään vihdoin pääsin viimeiselle turvallisuuskurssille. Edellinen kurssi oli mennyt läpi, kävin katsomassa nimilistaa. Vau, ensimmäinen "kurssi" ja "koe" italiaksi! Eivät nämä niin vaikeita tietysti ole, mutta on niin pienestä kiinni, ymmärtääkö vai ei; jollain on erilainen tyyli kirjoittaa kysymyksiä kuin jollain toisella. Kapulakieltä on tietysti vaikeampi ymmärtää, ja tämänpäiväisessäkin kokeessa oli termejä ja työkalujen nimiä, joita en oikein ymmärtänyt. Tässäpä oppii.