Torstai oli taasen jokin kansallinen vapaapäivä ja sitä myöten siis alkoi pitkä viikonloppu, koska kukas nyt töihin menisi jos on yksi kurja päivä ennen viikonloppua? Niinpä koululla oli tiedossa niin hiljainen päivä tänään perjantaina, etten edes vaivautunut paikalle. Ohjelmassa olisi ollut projektin tekoa, joka on tässä vaiheessa ryhmätyötä, ja ryhmä ei ollut paikalla, joten pidin siis minäkin pitkän viikonlopun. Olisi ollut mukava jo lukukauden alkaessa nähdä nämä potentiaaliset pitkät viikonloput, jotta olisi voinut paremmin niitä hyödyntää. Toisaalta nautin kovati siitä, että minulla on aikaa tehdä asiat rauhassa ja kunnolla, ja myös aikaa muihin asioihin.

Keskiviikkona meillä oli ulkomaalaisten opiskelijoiden kesken bileet yhden saksalais-norjalaisen opiskelijapariskunnan kämpillä. Toimme kaikki ruokia kotimaistamme, ja niinpä tarjolla oli saksalaisia perunalättyjä omppusoseen kera (NAM!), kiinalaista nuudelisalaattia (tulista huuuh), israelilaisittain valmistettua salaattia (ihan vaan salaattia), japanilaisen valmistamaa ranskalaista omenakakkua (NAM!), italialaisia pikkuleipiä, ruotsalaista kinkkupannaria (hmmm!), brasilialaisen tekemää hedelmäsalaattia, suomalaisen tekemää graavilohta ja lanttuhaudikkaita sekä tietysti patonkia ja viiniä. Kaikki oli tosi hyvää ja niitä oli riittävästi. lanttua tein, kun olin juuri vertaillut jouluperinteitä italialaisen kaverini kanssa, ja heillä ei käytetä lanttua ruoanlaitossa ollenkaan. Se menee kuulemma rehuksi.

Näistä varmaankin saksalaisia perunalättyjä tulee joskus tehtyä. Niissä oli raastettua, raakaa perunaa, sipulia ja omenaa sekä kananmunaa. Seoksesta oli paistettu pannulla pieniä lättysiä. Sopisi varmaan tosi hyvin liharuoan lisäkkeiksi, eikä ole kovin raskaitakaan, jos ei käytä paljoa rasvaa paistamiseen. Ne syötiin omenasoseen kanssa. Graavilohi teki kauppansa, samoin lanttu, ihme kyllä. Taisi olla eksoottista.

Eilen torstaina taasen oli glögit yhden suomalaisen kaverin kotona. Hän oli laittanut glögiä ja sen seuraksi riisipuuroa, sopivasti lounasaikaan. Jälkkäriksi oli punaviiniä ja juustoja, nam, vaikka viinin jätinkin väliin, kun glögi oli jo aika tuhtia. Ja siten oli suklaata, ihania, simpukanmuotoisia konvehteja, mm, ne on hyviä, vaikkakin tosi makeita. Ja kahvia, tietysti, kun suomalaisista on kyse. Aika meni mukavasti rupatellen, paikalla oli sekä suomalaisia että ranskalaisia, joten pääsin jutustelemaan ranskaksi niitä näitä, hyvää harjoitusta tuli samalla. Oli kiva jutella välillä aikuisten kanssa, vaikka ei noissa nuorissakaan mitään valittamista ole, mutta jutut on vähän erilaisia. Kivaa oli siis molemmissa bileissä. Nyt tuli taas kutsu yhdeltä ulkomaalaisopiskelijalta, joka ei päässyt keskiviikkona, haluaisi meitä hänen luokseen lauantaina. Saapa nähdä, menenkö.

Lauantaina menen ainakin teatteriin. Tässä lähellä on pienenpieni teatteri Le Proscenium, jossa menee näytelmä Par cœur eli suomennettuna sydämen kautta, tai ulkoa opittuna. Esittelytekstin mukaan rakkaustarina, joka kertoo totuudesta; sopivan kevyttä puolikieliselle. Aiemmin siellä meni joku historiaan ja politiikkaan tukeutuva juttu, josta päättelin, että en ymmärtäisi mitään, koska aihe olisi niin vieras. Rakkaus on yleismaailmallinen, samaa imelyyttä kautta maailman, eläköön siis rakkaus! Täällä näyttää olevan pieniä teattereita vähän joka nurkalla. Saattaa olla, että käyn toistekin. Tykkään teatterista, ja pienillä teattereilla on usein mielenkiintoisempaa ohjelmistoa, kuin suurilla laitosteattereilla, ja lippujen hinnatkin ovat inhimillisemmät. Toki isotkin teatterit tekevät mielenkiintoisia kappaleita, mutta niiden pitää aina miellyttää niin isoa yleisöä. Pientenkin pitää miellyttää yleisöä, mutta niille riittää vähempikin. Toisaalta pienten teattereiden kanssa on isompi riski joutua katselemaan huonoa teatteria, mutta riski on kuitenkin aika kohtuullinen: jos niin sattuisi, niin sitten olisi tylsä iltapäivä. Sitäpaitsi elämäni pahimmat teatterimuistot on isoista teattereista; toinen Tampereen Työväenteatterin Suomenhevonen, joka ei iskenyt minuun lainkaan, vaikka muu yleisö ulvoikin naurusta, toinen oli Helsingin Kaupungineteatterin Hitchcock, joka oli pitkäveteinen ja mitäänsanomaton. Noiden kahden alle on vaikea päästä.

Kävin taasen tänään uimassa. Jaksoin pitemmän uimareissun, puolitoista kilometriä, johon minulta kului 65 minuuttia. Kilsa meni 40 minuuttiin, joten viimeinen puolikas meni viisi minuuttia hitaammin kuin kaksi edellistä. Kotio pyöräillessäkin huomasin, että voimat alkoi olla aika vähissä, ja lopuksi jätin fillarin mäen alle ja kävelin ylämäen. Toinen fillariparkki olisi ollut lähempänä, mutta mäen päällä. Sen reissun jälkeen ruoka maistui hyvin! Söin ilmaista lohifilettä kasvismössön kanssa. Ilmaista se oli siksi, että kalakauppias oli näreissään. Olin hakemassa lohta keskiviikon bileisiin graavattavaksi, ja menin läheiseen Monoprix'n myymälään, jossa on Stockan Herkkua vastaava ruokakauppa. Siellä oli hyvä kalatiski, kun muista läheisistä marketeista kalaa on turha etsiä. Noh, edelläni oli yksi nuorehko mies, joka ei meinannut uskoa, että kala on tuoretta, vaikka myyjä ammattiylpeyttä uhkuen esitteli kauniit kidukset, kirkkaat silmät ja kehoitti kokeilemaan kyljen kimmoisuutta. Tästä kimpaantuneena myyjä lätkäisi ostamani ison lohenviipaleen päälle puolikkaan siksi, kun hänestä se oli liian kallista (siinä oli kyllä oikeassa) ja koska edellinen idiootti ei ymmärtänyt hyvän kalan päälle. Niinpä graavasin ison viipaleen, ja pienemmän myös, jonka jätin itselleni, ja jonka tänään maistelin ja totesin liian vähäsuolaiseksi ja panin pannulle. Sain siitä kaksi mukavankokoista ateriaa. Hyvää, tuoretta ja kauniisti perattua. Tykkään niin ranskalaisten ammattiylpeydestä! Sen saisi moni suomalainenkin oppia; arvostamaan omaa ja varsinkin toisten ammatteja. Tästähän voisin jauhaa vaikka kuinka pitkään, mutta olkoon tämän kerran... Hyvää viikonloppua kaikille, myyjille, opettajille, siivoojille, kirveshenkilöille, lakihenkilöille, lastenhoitajille ja ambulanssinkuljettajille. Ja kaikille muillekin! Joo ja tisainereille kanssa.

Kuva uimareissulta; kiva nimi laukkukaupalla.