Tänään oli viimeinen luentopäivä. Ensi viikolla on tentit. Vielä olisi kolmasosa yhdestä kirjasta luettavana, yksi malli tekemättä ja yksi pikkututkielma vääntämättä. Viimeinen kokonaan tekemättä siksi, että se on tosiaan pieni, ja aihe on sovittu vasta eilen; minulla on viikko aikaa tehdä sitä. Tänään olin konseptisuunnittelukurssilla koko päivän, olimme kuvanneet lyhytelokuvan viime kerralla, ja nyt meidän piti vielä äänittää kaikki äänet uudelleen, koska äänen laatu oli alkuperäisessä huono. Se oli huono siksi, että meillä ei ollut käytettävissämme koulun kuvaus- eikä äänityslaitteistoa, vaan käytimme digikameroita kuvaamiseen. Kaikki koulun kalusto oli jo varattu, kun saimme tietää tarvitsevamme niitä. Lisäksi siellä oli niin meluisaa, että hälyäänet häiritsivät liikaa. Nyt siis äänitimme repliikit uudelleen. Tosin studiossa ei ollut taaskaan tilaa, ja lopulta ainoa vähän hiljaisempi paikka löytyi materiaalikirjaston miesten vessasta. Vain muutaman kerran jouduimme väistymään muiden tilankäyttäjien tieltä... Onneksi minulla oli sopiva ohjelma läppärilläni, kellään muulla ei sattunut olemaan (peesee-ihmisiä). Äänen laatukin oli suorastaan hyvä, ja osasin käyttää ohjelmaa aivan kylmiltään. Ei siis vaikea. Muistaakseni olen kerran aiemmin kokeillut sitä joskus... Ohjelma oli Garage Band.

Olisi pitänyt mennä ruokakauppaan, mutta oli jo myöhä ja väsy ja halu tulla kotiin, joten tulin kotiin. Sitä paitsi nyt, kun minulla ei enää ole fillaria, kaupassakäynti onkin ihan eri urakka. En taida enää tuoda pullovettä, vaikka johtovesi maistuukin pahalta. Se alkoi juuri nyt maistua oikein hyvältä.

Nyt kuvattoman design-kirjan kimppuun!