Olin eilen opiskelijabileissä. Samassa vaihto-ohjelmassa opiskeleva milanolainen kaveri, johon tutustuin kevään workshopissa Stuttgartissa, kutsui minut läksiäisbileisiinsä. Hän lähtee parin päivän päästä Kölniin opiskelemaan. Eksyin matkalla lahjakkaasti, sillä olin pyörällä liikkeellä, ja sillä pääsee niin nopsaan niin pitkälle. Ajelin pitkät pötköt väärään suuntaan, mutta onneksi oli kartta mukana. Vartin matkaan meni puoli tuntia, ja hiki ehti tulla.

Juhlat olivat keskustassa kaverin isän toimistossa. Talo oli todella kaunis, suorastaan huokui vanhan talon arvokkuutta. Siellä varmasti kelpaa myös työskennellä. Kaveri oli laittanut itse omakätisesti mahtavan buffet-pöydän, salaatteja, voileipiä, ihania piirakoita ja jälkiruoaksi omena- ja suklaatorttuja. Mmm.. Paikalla oli parikymmentä vierasta, tutustuin muutamiin ja sain myös neuvoja koulun kiemuroihin tulevalta luokkakaverilta. Sain puhua ja kuunnella italiaa mielin määrin, viinilasillisen jälkeen puhekin luisti hiukan paremmin. Kaikki olivat kohteliaita ja auttavaisia puolikielisen kanssa, heh. On rasittavaa puhua huonosti. Tällainen lörppähuuli ei meinaa pysyä nahoissaan, kun olisi niin paljon puhuttavaa ja kielitaito on vielä niiin onneton. Toisaalta puhumista joutuu pinnistelemään, ja sekin on rasittavaa, joten välillä on mukavaa olla hiljaa ja yrittää kuunnella ja ymmärtää. Sekin on melko haasteellista tilassa, jossa parikymmentä ihmistä pulputtaa samaan aikaan ja yhtä vikkelään.

Kello oli jo aika paljon, kun popula alkoi tehdä lähtöä. Yleensä siihen aikaan olen jo syvässä unessa. Nyt olin kuitenkin vasta lähdössä kotia kohti. Ja eksyin. Onneksi oli kartta mukana! Eksyin oikein monta kertaa, kuinka osasinkin kääntyä vasemmalle, kun piti mennä oikealle! Katselin sopivaa risteystä, mistä kääntyä oikealle keskustaa kiertävää tietä, kun huomasin komean kirkon edessäpäin. Duomohan siinä komeili, olin siis aivan ydinkeskustassa. Sitten tuumasin, että menen siis kaupungin läpi, tuolla nurkan takana menee ratikkalinja kotiinpäin, seurailen siis sitä. Näppäränä tietysti valitsin korttelin päässä kulkevan kävelykadun kivetyn pääkadun sijaan, mutta hupsis vain, olinkin jo jossain muualla ;o) Ja taas oli kartalle käyttöä. Huh, kyllä suklaakakun kalorit paloivat, ja sain kaikkiaan matkaan kulumaan kolme varttia. Piti olla reilut kolme kilometriä...

Sinänsä oli mukavaa ajella melko tyhjässä kaupungissa. Ilma oli puhtaampi kuin päivällä, lämpöä parikymmentä astetta. Liikkeellä oli ravintoloista palaavia seurueita, takseja, kadunlakaisijoita ja poliiseja. Hörhöjä en nähnyt, liekö hörhöjen määrä käänteinen poliisien määrään nähden, poliiseja nimittäin oli aika paljon.

Onneksi ei tarvinnut aamulla lähteä aikaisin mihinkään, aamukuuden herätys olisi ollut ikävä. Nukuin yhdeksään.