Kotona jälleen. Kotona Espoossa. Eilinen oli matkustuspäivä, sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä koko päivä meni matkustamiseen.

Tiistaina pakkasin tavarat, tyhjensin ja siivosin asunnon. Yksi italialainen kaverini haki taloustavarat, joita en voinut kuljettaa. Hän taisi olla tyytyväinen; mukaan lähti astiasto neljälle, kattilat ja muut keittovälineet, verhot ja joitakin pyyhkeitä. Pakkasin kaiken mukaan, minkä vain voin, valtavankokoinen muuttomatkalaukkuni oli turvoksiin asti täynnä, samoin reppu, jossa roikkui vielä pyöräilykypärä. Lisäksi mukana oli kameralaukku, jonne ujutin joitakin pikkutavaroita, ja vielä aamulla pakkasin käsilaukkuun lakanat, skissipaperirullan, ja viimeisen leningin. Leninki jäi pakkaamatta, koska minun piti laittaa se päälleni, mutta koska se tiistaina päällä ollut, hikinen leninki oli rahtusen tilaavievämpi, laitoinkin vielä sen päälle ja rullasin viimeisen leningin tiukalle rullalle skissipaperirullan sisään. Lakanat viikkasin pöydän päällä tarkasti käsilaukun kokoisiksi, sileiksi nipuiksi, jolloin ne juuri ja juuri mahtuivat laukkuun, kun ei tarvinnut sitä kiinni laittaa.

Aamulla vuokraemäntäni miehen piti tulla puoli yhdeksältä hakemaan avaimet. Olin sanonut vielä, että minun pitää lähteä tasan yhdeksältä lentokentälle ehtiäkseni koneeseen. Viittä vaille yhdeksän soitin hänelle, ja hän oli tulossa, mutta menisi vielä vartti. Siispä odotin. Hän tuli lähempänä puolta kymmentä. Katsottiin vielä asunto läpi, hän antoi minulle kopion takuurahan palautuskuitista ja suosituskirjeen Pariisin asunnon hankintaa varten. Hissikortti ei edelleenkään toimi. Tosin se ei ilmeisesti johdu minusta, sillä vuokranantajan hankkima uusikaan kortti ei toimi. Mitäpä siitä muuten, mutta ylipainoisen matkalaukun, jättirepun ja parin muun laukun kanssa kolmannesta kerroksesta pohjakerrokseen käveleminen ei houkutellut. Hra vuokraemännänpuoliso on isokokoinen, muttei ihan nuori mies, ja tiesin, ettei hän katso vierestä, kun rehkin laukkujen kanssa. Hän ei kuitenkaan tyytynyt reilu 30-kiloiseen matkalaukkuun, vaan herrasmiehenä heitti ensin jättireppuni olkapäälle. Urheasti hän ne kantoi, vaikka meno näytti hiukan epävakaalta. Taksinkin hän minulle soitti, sillä bussilla en olisi enää ehtinyt lentokentälle. Se tosin tiesi minulle lisälaskua, sillä bussi maksaisi 7,50 euroa, kun taksi ottaa 85 euroa. Laukunkantamisella annoin kuitenkin myöhästymisen hänelle anteeksi, olihan myös helpompi mennä taksilla, kun kannettavaa oli niin paljon, ja ne olisi pitänyt raahata ensin kaupunkibussilla asemalle ja siellä bussiin. Nyt pääsin lähtöselvitystiskien lähistölle suoraan.

Päästyäni taksiin vain ajattelin, että viideltä olen joka tapauksessa kotona, istun terassilla olutta siemaillen. Taksilla olinkin hyvissä ajoin kentällä. Lähtöselvitystiskillä oli kuitenkin jo pitkähkö jono, ja vain yksi tiski oli Helsingin lennolle, siinä teksti VOLO CANCELLATO • FLIGHT CANCELLED. Jahas. Ja jonon perille. Taktiikka liikalaukkujen kanssa oli kuitenkin pitää reppu selässä, niin se ei näyttäisi niin isolta. Enkä olisi voinut muutenkaan ottaa sitä pois selästä, sillä en olisi saanut sitä enää takaisin, ellen voisi ensin nostaa sitä johonkin ylemmäs. Jono seisoi aika kauan paikoillaan, kunnes se alkoi h i t a a s t i edetä. Aluksi vain yksi virkailija yritti löytää korvaavia yhteyksiä yksi seurue kerrallaan. Onneksi myöhemmin toinen virkailija tuli avuksi, mutta silti jonotin puolitoista tuntia. Mitään selitystä, miksi lento oli peruttu, en kuullut. Syötyäni aamupalaksi yhden omenan alkoi pikkuhiljaa tuntua siltä, että jollakin voisi itseään pikapuoliin ravita. Sain korvaavan lennon Finnairin iltakoneesta, onneksi suoran lennon. Sain myös lounaslipukkeen. Lounasravintola tosin oli yläkerrassa, jonne pääsisi liukuportaita, mutta takaisin olisi ehkä joutunut tulemaan portaita alas; en uskaltanut kokeilla. En päässyt matkalaukusta vielä eroon, enkä voinut vielä mennä turvatarkastukseenkaan, vaan piti odottaa puoli viiteen, jolloin voisin ilmoittautua Finnairin tiskille. Toisessa päässä lentokenttää oli joitakin ravintoloita, ja lompsin sinne. Kahdesta kysyin, eikä lounaskortti kelvannut. Mäkkäriin kelpasi, joten mäkkäriruoka sai kelvata. Hampurilainen maistui itse asiassa ihan hyvältä, kun oli nälkä. Istuskelin vielä syötyäni tovin ja kirjoittelin italiankielistä osuutta portfoliooni. Kun alkoi tuntua siltä, että pitäisi poistua, menin cappuccinolle kahvilaan. Löysin myös kärryn tavaroilleni, se ihmeesti helpotti oloa. Sain taas vähän tehtyä portfoliota ja taas aikaa kului. Kun taas alkoi olla olo, että liian kauan on istuttu kahvilassa, lähdin kävelemään. Kävelin ulkona, katselin koneita, istuskelin varjossa. Ajattelin vielä vähän työstää portfoliotani, kun sopiva, varjoisa ikkunanlauta osui kohdalle. Kaivoin koneen repusta, ja huomasin jonkin pienen lipareen cd-aseman suulla. Millin verran sieltä pilkisti muovikalvosta leikattua kortinmallia, joka oli ilmeisesti livahtanut tietokoneen lokeroon täyteenahdatussa repussa. Kun sitten tungin läppärin sinne, se tunkeutui cd-pesään. En uskaltanut enää käyttää konetta, vaan sammutin sen ja päätin käyttää aikani lukemiseen. Olihan reppuni täynnä kirjoja. Läksiäislahjaksi saatu Pinoccion seikkailut italiaksi olikin oivallista ajankulua.

Puoli viideltä olin jälleen lähtöselvitysjonossa. Siellä näkyi olevan iso joukko muitakin Blue1:n jonossa olleita. Sain lipun, eikä virkailija maininnut sanaakaan yli 30 kg painavasta laukustani. Onneksi. Käsimatkatavaroiden määrästäkään hän ei sanonut mitään. Vihdoin pääsin turvatarkastukseen. Kansainvälisellä puolella kävin vielä kahvilassa juomassa tuorepuristettua appelsiinimehua, se kun on niin hyvää. Pääsin myös käymään vessassa, joka ei käynyt päinsä ennen matkalaukusta eroon pääsemistä; kas kun olin yksin, en voinut mennä vessaan sellaisen tavaramäärän kanssa, enkä myöskään voinut jättää koko kasaa vartioimatta odottamaan. Onneksi on seurapiirirakko. Käsimatkataroiden kanssa oli helpompaa. Monitorit pimenivät. Lennon porttia ei ollut vielä taululla, ja kaikki taulut hohtivat sinisinä. Sattumalta vessasta tullessani kuulin vielä kuulutuksen hännän ...lsinki, gate eleven. Ups. Kaipa se oli SE lento. Päätin lompsia sinne päin kuitenkin. Kansainväliseltä puolelta en löytänyt yhtään kärryä, enkä nähnyt kenenkään käyttävänkään sellaista. Siispä reppu selkään, laukku pään yli, kameralaukku kouraan, kaikki mukana, matkaan. Portin lähistöllä oli pari muutakin ilmeisesti samalle lennolle tulijaa, olin siis kuullut oikein. Viereinen portti oli sulkeutumassa, ja muutamia matkustajia kuulutettiin aika pitkään. Olivat ilmeisesti hukassa monitorien pimentymisen vuoksi. Suomalaiset ovat aika kuuliaista ja asioistaan huolehtivaa porukkaa, joten Helsingin-lennolle kaikki olivat löytäneet ajoissa. Lähtö tosin viivästyi klo seitsemästä reilun parikymmentä minuuttia lastausongelmien vuoksi. Naureskelin itsekseni, että laukkuni olisi juuri se, joka tukkisi koko koneen ruuman, tai että se olisi levähtänyt, ja ukot keräilisivät kentältä tavaroita muovisäkkiin. Pääsimme kuitenkin lähtemään.

Kone oli joskus yhdentoista jälkeen Helsinki-Vantaalla. Minun piti olla jo neljän jälkeen. Muruni oli vastassa, matkalaukkukin tuli ihan kunnialla, joskin meinasin kaataa sen yhden pikkutytön varpaille punnertaessani sitä pois hihnalta. Onneksi tyttö oli ketterä ja luikahti alta pois. Miesparkani joutui tekemään valtavan uhrauksen, kun konetta piti lähteä vastaan kesken jalkapallo-ottelun. Taisi olla tärkeä matsi, kun koneessakin kapteeni kuulutti Helsingin sään perään ottelun väliaikatilanteen. Katsoivatko ohjaamossa matsia, heh? Kello oli jo aika paljon ennen kuin pääsimme kotiin, mutta sauna oli lämmin (ihanaa), ruokaakin oli. Purin vielä matkatavaratkin ennen nukkumaanmenoa, sillä en pidä matkalaukkujen keskellä elämisestä. Aamulla herätessä en ensin tiennyt, missä olin, mutta olin tyytyväinen havaittuani tutut koivunrungot ikkunan takana. Aamupalaa syödessäni olo olikin jo ihan sellainen, kuin en olisi poissa ollutkaan.

Nyt alkaa lopputyön kirjoittaminen. Ainekset ovat jo kasassa, mutta ne pitää vielä saattaa järkevään muotoon. Aikaa on elokuun alkuun, eli käytännössä tämä kuukausi. Elokuussa pitää valmistua kandidaatiksi, jotta syyskuussa pääsen jatkamaan maisteriopintoihin Pariisissa. Jossain vaiheessa pitää myös löytää asunto Pariisista. Siitä olen vähän huolissani, koska siellä on paljon kysyntää asunnoista, ja koulu on keskellä kaupunkia. Ei asunnon tietysti koulun vieressä tarvitse olla, mutta kohtuullinen matka olisi tärkeä, samoin oma rauha. En siis haluaisi jakaa huoneistoa, vaan etsin pientä omaa asuntoa. Ilmeisesti minun pitää poiketa siellä muutamaksi päiväksi kiertämään asuntoja ja tekemään sopimus, kuten tein Milanossakin vuosi sitten. Mieluummin keskittyisin lopputyöhöni, mutta kaipa siihen muutama päivä jostain välistä löytyy. Huoh. Blogi jatkuu, vaikkakin kesällä päivityksiä tullee harvakseltaan, mutta syksyllä on taas uusi alku, uudet kujeet. Arrivederci, Milano, oli hauska tavata. À bientôt, Pariisi, odotan innolla.

Kuvassa Livignon puiston portinpielessä teksti "pastaa ja simpukoita"