1350850618_img-bbd5a820434a28b03fc5b51cb

 Projektin loppuesittely on tiistaina. Luulin, että eilen olisi ollut esikatselmus oman ryhmän kesken, mutta eipä ollutkaan. Ohjeita oli tullut lisää ja ohjaajat neuvoivat neuvoja tarvitsevia. Minulla on projekti ihan hyvässä vaiheessa, vaikkakin aikatauluun on tullut monta mutkaa ja hidastetta.

 
Viime viikonloppuna olin serkkuni häissä täällä Ranskassa, noin 300 km päässä. Häät olivat morsiusparin näköiset, juurikin niin ihanat kuin vain kesähäät voivat olla, vaikkakin sää oli kolea ja saderipsujakin tuli. Häät olivat maaseudulla, pienen linnan tiluksilla. Tyttäreni, silmäni valo ja sydämeni ilo, tuli avokkinsa keralla myös häihin. He tulivat pari päivää ennen tänne ja sitten yhdessä menimme häihin. Olin varannut meille pienen hotellin lähistön pikkukylästä nimeltä Présigné. Häät alkoivat iltaviideltä, mutta lähdimme jo aamupuoleen ajelemaan sinne päin, jotta saisimme katsella maisemia matkalla. Meillä oli auto vuokrattuna. Ajelimme pienempiä teitä, ensin Chartres'een, jossa tutustuimme katedraaliin ja vanhaan kaupunkiin, ja sieltä sitten jatkoimme kohti Le Mansia. Emme poikenneet Le Mansissa, koska alkoi näyttää siltä, että tulee kiire. Meidän piti ehtiä kuitenkin hotelliin ennen häitä vaihtamaan vaatteet ja paketoimaan lahja. Menimme Google Mapsin ohjeiden mukaan sitten ihan väärään kylään, josta sieltäkin löytyi Grand Rue, mutta ei siellä sitä hotelia ollut. Aikamme pällisteltyämme kysyin yhdeltä seurueeltä, jolloin selvisi, että olemme väärässä kylässä. He päättivät opastaa meidät oikeaan paikkaan, ja yksi heistä lähti hakemaan autoa. Siitä sitten ajelimme heidän perässään oikeaan kylään, ja siellä hotellin eteen. Olipa avuliaita ihmisiä! Kiitimme kauniisti ja pääsimme hotelliin. Kello oli tosin jo viisi, joten äkkiä vaihdoimme vaatteet ja lähdimme. Ups, lahjaa ei muistettu pakata… Ups, korttikin jäi…
Eipä muuta kuin nokka kohti häitä, ei oltu kovin kaukana, ehkä n. 15 km:n päässä. Ainoa huoli oli, että ajo-ohjetta ei tullut mukaan… Eikä sitten yhtään puhelintakaan. Kaikki kolme kännykkää piippailivat hotellissa. Pieni kylä, luulisi, että hääpaikka löytyy. Löytyihän se, kun tarpeeksi etsittiin! Ensimmäiset, joilta kysyin tietä, eivät tunteneet koko paikkaa, sanoivat, että kylässä on vain yksi linna, tuo tuossa, jossa ei tosin näyttänyt mitään juhlia olevan ja joka ei näyttänyt oikealta paikalta. Kun muutakaan ei ollut menimme sinne katsoman ja sieltä saimme ohjeet oikeaan linnaan. Eipä se sieltä löytynyt, pariin kertaan vielä kyseltiin ja kierreltiin, mutta löytyihän se. Lopuksi, kun uskoimme löytäneemme oikean tien, peräämme läksi toinen auto, joka ilmeni olevan menossa myös häihin ja luuli, että olimme tulleet heitä opastamaan! Onneksi silloin olimme jo oikeilla jäljillä! Olimme vaatimattomat puolitoista tuntia myöhässä, joten seremoniat menivät ohi, mutta pari sai toisensa ilman meitäkin. Ehdimme onnittelemaan ja juhlimaan, eikä lahjakaan kadonnut, vaikka olikin paketoimaton ja kortiton. Morsian sanoi, että tunnisti Stockmannin kassin ja arvasi; fiksu likka 8o)
Siinäpä viikonloppu meni mukavissa tunnelmissa, vaikka oikeastaan olisi pitänyt projektin kimpussa kykkiä. Hauskempaa näin! Sitten tietysti halusin seurustella Pööpöttien kanssa, kun kerran olivat täällä. Tosin he nukkuivat aamupäivät ja kävivät kaupungilla, joten oli aikaa työskennellä. Suomalaisten serkkujen kanssa käytiin syömässä tiistai-iltana, sekin oli kivaa, vaikka silloinkin olisi pitänyt olla kyhjöttämäässä koneen ääressä… Paljon kivaa, sellaista lomapuuhaa, vaikka en olekaan vielä lomalla. Ehkäpä taukoja pitää pitää kuitenkin, ja syödä pitää, tällä tavalla sekin ehkä on rentouttavampaa. Sainpa sitten kesäflunssakin. Häistä tultua maanantaiaamu alkoi kurkkukivulla. Kävin apteekista äkkiä hakemassa flunssalääkettä, ja se meni aika helposti, eli pysyin tolpillani ja jaksoin tehdä töitä flunssasta huolimatta. Nyt se on jo selätetty. Ihana troppi! 
Sain oikolukuapua projektiin "koekaniiniltani", rouvalta, jota haastattelin projektin alkuvaiheessa. Olemme pikkuhiljaa ystävystyneet, ja menen tänään vielä luetuttamaan esityksen ja parantamaan maailmaa illalla. Hän ja hänen miehensä lupasivat auttaa oikoluvussa, ja luulen, että se on heistä hauskaa osallistua projektin tekoon. 
 
Lisäksi en ole vielä saanut asunnonvälittäjää kiinni asunnon luovutusta varten, en ole päässyt internet-firman automaatista läpi lopettamaan linjaani, koska en tiedä lankapuhelinnumeroani, en muistanut eilen käydä lopettamassa tiliäni pankissa… huoh* En ole vielä sopinut tavaroiden palauttamisesta ja MUUTTO ON IHAN KOHTA ! En oikein tahdo sitä vielä ymmärtää, mutta viikon päästä saatan olla jo jossain muualla. Huomenna mieheni, armaani, muruseni lähtee ajelemaan kohti Ruotsin-lauttaa ja sieltä kohti Pariisia. Ai niin, kun tiistaina on iso presentaatio lääkefirmalle ja projektin loppu, keskiviikoksi olen buukannut itselleni arvioinnin. Siihen pitää tehdä vielä esitys koko vuoden töistä. Onneksi olen tehnyt sen jo syksyltä, pitää vain jatkaa se keväältä. En vain osaa päättää, teenkö sen ranskaksi vai englanniksi. Arvioimassa ovat minun lisäkseni tutorini, ulkomaaliasista vastaava äitihahmo, jonka äidinkieli on englanti, italialainen opiskelukaverini ja nykyisen projektini ohjaaja. Viimeksimainittu on ainoa oikeasti ranskankielinen, vaikka kaikki puhumme myös ranskaa. Olen tosin halunnut kaiken tehdä ranskaksi, jotta oppisin sitä, mutta jotain voi mennä ohi, tai en saa sanottua ranskaksi. Sitäpaitsi projektin ohjaaja on nutissut esitysten ranskankielestä. Ehkä teen ne silti ranskaksi, puhutaan sitten mitä kieltä hyvänsä. Kaikkea sekaisin 8o) 
Olin jo vähän pettynyt ranskankielen tasoon, kun ei se ole parantunut niin paljoa, kuin syksyllä kuvittelin. Nyt taas olen huomannut, että onhan se parantunut aika huimasti, mutta silti välillä takkuilee, usein tiettyjen ihmisten kanssa jutellessa ei muistu sanat mieleen enkä ymmärrä heitä, eivätkä he ymmärrä minua. Joidenkin toisten kanssa ymmärretään hyvin ja voidaan jutella mitä vain. Ehkä jotain on kuitenkin opittu. Aika paljon. 
Kuva Chartren katedraalista.