Tänään muutuin taiteen ylioppilaasta taiteen potentiaalikandidaatiksi. Jätin lopputyöni tulostetut versiot koululle. Kypsyysnäytteen olin kirjoittanut keskiviikkona, silloin myös jätin tutkintotodistuspyynnön. Kaikki suoritukset on tehty, vain näitä viimeisiä printtejä uupui. En niitä halunnut kuitenkaan tulostuttaa ennen kuin sain kommentin, että siinä ei ole korjattavaa. Olisi ikävää tulostaa se uudelleen siksi, että kannessa lukee muotoilun osasto muotoilun laitoksen sijaan. Tällaisia nimimuutoksia on nyt tullut Aalto-yliopiston myötä, enkä ollut ollenkaan varma, miten nämä kaikki pitää tehdä. Sinänsä ne eivät olleet mitään isoja juttuja, mutta oikeinhan ne pitää olla. Nyt siis kaikki kandin tutkintoon tarvittavat ainekset on koossa ja luovutettu, mutta en vielä ole kandidaatti, kun ne on arvostelematta. Olen siis potentiaalikandiaatti.

Sunnuntaina koittaa muutto. Kummitätini, joka Ranskassa asuu, oli löytänyt kaikenlaista hyödyllistä uuteen asuntooni. Siellä kun ei ole nyt mitään, vain keittiössä jääkaappi ja tiskiallas, allaskaappi ja pieni yläkaappi. Tilaa on ruhtinaalliset 14 m₂, joten kovin suurta kalustusurakkaa ei ole tiedossa, mutta helpolla ei silti pääse; pieniin tiloihin ei ole ihan helppoa sovittaa kaikkea, kun ei mahdu. Lisäksi siinäkin tavaramäärässä on raahaamista, ne eivät valitettavasti ilmiinny automaattisesti kämpille toiseen kerrokseen. Ihanaa kun löytyy vanhaa käyttökelpoista tavaraa, ettei tarvitse ostaa uutta poisheitettäväksi. Maailma on niin pullollaan tavaraa, että en haluaisi millään tukea tätä kertakäyttökulttuuria. Käytetään tavaroita aina niin kauan, kuin ne kestävät ja hankitaan vasta sitten uutta, niin maailma pelastuu!

Pakkaamista en ole vielä aloittanut. Sensijaan täällä kotona on pakattu aivan vimmatusti, sillä vanhin Pööpöttimme on muuttamassa pois kotoa viikon kuluttua. Hän otti varman päälle, ja on jo pakannut melkein kaiken. Miten ihmisellä voikin olla noin paljon maallista mammonaa 18-vuotiaana? Toki hänellä pakkaaminen on hieman eri luokkaa kuin minulla, minä kun menen vain vuodeksi ja otan vain välttämättömimmän, hän muuttaa loppuiäkseen. Tosin hän voi aina tulla hakemaan, jos jotain jäi. Tänne jäävät siis mies ja poika pitämään taloa pystyssä. Kumpikohan pesee vessan?

Tapasin täällä Helsingissä tänne Italiasta tulleita MEDes-vaihtareita. He eivät olleet ottaneet neuvosta vaarin, eivätkä siis olleet hakeneet HOAS:ltä asuntoa. Sen olisi saanut hoidettua sähköpostitse ennen saapumista. He kuitenkin epäilivät, että asunnot voisivat olla ankeita. Heh, nyt molemmat löysivät asunnon suomalaisen ystävän avustuksella, toinen Tarkk'ampujankadulta ja toinen Kampista. Nyt ymmärrän epäilyt opiskelija-asuntojen ankeudesta, sillä heitä ei haitannut keskustayksiöiden 850–950 euron kuukausivuokrat! Joskus meinaa unohtua, että tuolla maailmalla opiskelijat eivät ole köyhiä. Olen kyllä iloinen, että sain omani Pariisista 550 eurolla kuussa!

Huomenna menemme vielä vanhempieni luo pienesti juhlistamaan potentiaalivalmistumistani. Nostamme lasilliset kuohuvaa. Oikeaa, ei potentiaalikuohuvaa. kuvassa opinnäytetyöni kansi.