Olen perustanut uuden blogin, jossa kirjoitan opintojen jälkeisestä elämästä: möläyttelen muotoilusta ja yleisemminkin suunnittelusta ja muusta, mielipidetasolla. Käy kurkkaamassa! 
http://elisahartikka.blogspot.fi

Muutosta on nyt kulunut kolmisen viikkoa. Tuntuu toisaalta ihan siltä, kuin en olisi missään ollutkaan, toisaalta tuntuu siltä, että olen vain kesälomalla ja kohta taas lähdössä seuraavaan paikkaan. Koko homma varmaankin valkenee, kunhan koulu alkaa ja arki asettuu. Pari kassillista tavaraa lojuu vieläkin tuossa työhuoneen nurkassa odottamassa loppusijoitusta. Se on tosin sellainen nurkka, jolla on taipumusta tavarankeräilyyn ja joka minua runsaudellaan masentaa. Pitänee ottaa ryhtiliike avuksi ja laittaa romut järjestykseen ja roskat riviin.

Kotona on kuitenkin kaikenlaista tapahtunut, vaikka päällisin puolin elämä jatkuu samanlaisena. Toinen lapsista on lähtenyt kotoa, muuttanut mielitiettynsä kanssa asumaan, ja toinenkin on täysi-ikäistynyt, itsenäistynyt ja viettää vähemmän aikaa kotona, vaikka täällä vielä asuukin. Nuoremmalla kotona asumista varmaan paljonkin helpottaa ajokortti ja Muorin auto, joilla mukavasti pääsee täältä metsän siimeksestä sivistyksen pariin. Niinpä meitä on enimmäkseen täällä kotona kaksi vanhaa varista, jotka toisilleen raakkuu. Talossa on yksi tyhjentynyt huone, joka tässä päivänä eräänä muutettiin vierashuoneeksi. Meilläkin on nyt sellainen ylellisyysasia, joten ystävät hyvät, tänne yökylään!

Näiden kolmen viikon aikana, kun olemme olleet kotona ja Murullani on kesäloma, hän on purkanut vanhoja pihavarastoja. Ne olivat ihan hirveät, haisevat ja rumat röttelöt, jotka tosin olivat oikein tarpeeseen tontille muuttaessamme. Silloin tontilla oli vanha mökki 30m2, pihasaunaröttelö ja varastoröttelö. Kohta ei ole enää yhtään röttelöä! Vain uusi, kaunis, hieno talo. Röttelöiden sisältö heitettiin suurelta osin irtolavalle, lopuille ostimme tänään sellaisen autotallinkorvikkeeksi suunnitellun teltan. Sinne saadaan tavaroita väliaikaisesti sateelta suojaan. Paljon varastoissa oli sellaistakin, jota vain ei oltu saatu kiikutettua pois, niinkuin vanhoja, käytöstä poistettuja tietokoneita. Nyt nekin saivat kyydin Ämmässuolle.

Minun poissa ollessani äijät (mies ja poika) olivat onnistuneet elelemään ihan ihmisiksi. Täällä oli siivottu ja hoidettu huushollia ihan kunnolla. Siitä huolimatta kaikenlaista tekemätöntä on tullut eteen: kukaan ei ole käyttänyt jauhoja, ryynejä tai muuta kuivamuonaa kaapeista ja kaapintäydeltä oli vanhentunutta kuivatavaraa poisheitettäväksi. Lakanapyykkiä kukaan ei liene pessyt, kun kaapissa vielä oli pestyjä käytettäväksi; eilen pesin viisi koneellista pyykkiä, kun yleensä niitä pestään meillä koneellinen viikossa. Luxus-uima-altaani on vieläkin täyttämättä, kun en ole jaksanut paneutua siinä olevan reiän etsintään ja paikkaamiseen. Monta asiaa on tehty, mutta monta vielä tekemättäkin ja senhän tietää, että raskaimpia töitä ovat ne tekemättömät.

Muuttoon liittyvät asiat on jotakuinkin tehty. Vielä lauantaina laitoin postiin vakuutusyhtiölle Ranskaan kirjeen, jossa on todisteet asunnosta pois muuttamisesta. Samalla postireissulla laitoin myös kirjeen Italiaan, jossa on viime vuotisen kaasulaskun yli maksetun summan palautusshekki. Milanon kaasulaitos A2A lähetti melkein vuosi muuton jälkeen ankaran pommituksen jälkeen shekin, jolla saisin minulle kuuluvat 51,56 euroa. Vahinko vain, että shekkiä ei oltu allekirjoitettu; se oli arvoton. Silloin ei kuulemma valtakirjalla mitenkään kukaan voinut asiaa hoitaa. Nyt soitin sinne uudelleen, kun sähköposteihin ei kukaan vastannut, ja heittäydyin kielitaidottomaksi. Yllättäen sieltä löytyi englanninkielentaitoinen henkilö, joka kysyi, eikö minulla olisi Milanossa ketään ystävää, joka voisi asian hoitaa. Tokikin on! Samoin Pariisilaisen internetfirman kanssa, he eivät mitenkään halunneet minua ymmärtää, vaikka kieltä molemmat tarpeeksi ymmärsimmekin. Liittymän sulkeminen maksaa 45 euroa, mutta sulkemisesta ei tarvitse maksaa, jos voi todistaa muuttavansa maasta. Kulttuurit kolisivat vastakkain ja he päättivät laskuttaa minulta liittymän sulkemisesta ja myöhemmän kirjeen mukaan myös modeemeista ja muista tarvikkeista, joita mukamas ei oltu palautettu. Sitten, kun heittäydyin kieltä osaamattomaksi, sain puhelimeen jonkun, joka puhui englantia niin hankalalla aksentilla tai murteella, etten millään meinannut saada tolkkua, hän kuitenkin vain totesi, että "elä murehi, kaek'hoituu, ei tuu mittää laskuu". Veikkaan, että hän oli jostain Singaporen suunnalta kotoisin, kieli oli vaikeampaa kuin skottimurre. Joka tapauksessa, modeemit ynnä muut oli rekisteröity palautetuiksi ja dokumentit muutosta riittivät aivan mainiosti, vaikka aiemmin ei mitenkään riittäneet. Mitä tästä opimme? Ei kannata puhua paikallista kieltä, vaan kannattaa olla kielitaidoton. Näissä kohdin. Tänään myös kuulin, että agenttini Pariisissa oli saanut vuokravakuuden palautusshekin. Sekin on siis hoidettu! Näköjään ylittämätön este näille maksujen palautuksille on maasta toiseen rahan siirtäminen. A2A Milanossa ilmoitti aiemmin, että on heidän sääntöjensä vastaista maksaa mitään ulkomaille, koska siitä tulee kuluja. Uskomatonta! Se on kansainvälinen yritys, eikä kykene tuollaiseen… Ehdotin vieläpä, että jos maksusta tulee kuluja, voisivat vähentää kulut summasta, mutta ei… Shekin lunastaminen Ranskassa olisi maksanut sekin vitosen. Ehdotin myös, että olisivat lähettäneet ihan oikean, allekirjoitetun shekin, mutta eihän sekään käynyt päinsä. Varmaan sekin olisi ollut sääntöjen vastaista.

Vielä pitäisi päivittää portfolio, sinne pitää saada viime lukukauden projektit ja samalla jotain vanhempaa voisi pudottaa pois. Ensi vuoden kursseille pitää opetusmateriaalit päivittää ja jotain pikkuhommaa on vanhoilta asiakkailtakin tullut jo. Kuva Nuuksiosta.

Olipas lentävä lähtö. Kun arviointi oli hoidettu keskiviikkona puolen päivän aikoihin, lähdin kotiin lounaalle ja pakkaamaan. Muruni tuli illalla, kävimme syömässä ulkona ja pakkailin loput. Liekö ollut jännitystä ilmassa vai mikä lie, mutta asioiden mutkistamiseksi vatsani meni sekaisin…

Torstaina sitten söimme aamupalaksi sen, mitä vielä oli jäljellä, putsasimme loput kaapit ja pakkasimme loput tavarat. Lounaan jälkeen tulikin kummitätini miehensä keralla hakemaan lainatavaroita. Nyt olikin helpompaa kuin Milanosta lähtiessä, kun suurin osa tavaroista oli lainassa. Milanosta lähtiessä piti hankkiutua eroon keittiökamppeista ynnä muusta käytännöllisestä romppeesta, jota en saanut kapsäkkiin mahtumaan, mutta en halunnut roskiinkaan heittää. Silloin yksi opiskelijakaveri kävi hakemassa itselleen keittiövarustuksen ja taisi olla tyytyväinen, niinkuin minäkin 8o) Nyt eii tarvinnut murehtia siitä, senkuin muistelin, mitä oli keneltäkin tullut ja koetin pakata sen mukaan.

Asunto oli äkkiä tyhjennetty, 14 neliöön kun ei niin paljoa rompetta mahdu. Pakkaaminenkin oli helpompaa, kun ei kaikkea tarvinnut yhteen matkalaukkuun ängetä. Pakkasimme illalla autoon sen verran, mitä saatiin mahtumaan takaluukkuun näkymättömiin ja loput pari kassia ja repun jätimme vielä asunnolle. Lähdimme vielä pienelle kävelylle keskustaan, kun olimme luvanneet mennä yöpaikkaan puoli kahdeksan maissa. Metrolippujakin oli vielä jäljellä. Kävimme kävelemässä Seinen rannalla ja söimme crepit. Olikin jo kantamisesta kohtalainen nälkä, vaikka ihan kunnon lounas oli syöty.

Illan suussa menimme tuttavapariskunnan luo. Meitä odotti illallinen, ja loppuilta menikin rattoisasti maailmaa parannellessa. Seuraavana päivänä söimme tukevan aamupalan ja kävelimme asunnolle avaimia luovuttamaan. Meillä oli tapaaminen välittäjän kanssa puolilta päivin. Hän totesi asunnon kunnon ja otti avaimet, sovimme takuusumman palauttamisesta ja lähdimme kohti pohjoista. Auto oli moukan tuurilla ilman parkkimaksua kadun varressa, lappua ei onneksi ehtinyt ilmaantua, vaikka aika tiuhaan näyttävät niitä valvovan. Otimme riskin, kun pysäköintiä varten olisi ppitänyt ostaa kortti, pelkkiä kolikoita ei automaattiin voi työnnellä. Lisäksi sakko oli huhun mukaan niin pieni, että ei kannattanut nähdä vaivaa. Moukilla kävi tuuri, eikä sakkoa tullut, vaikka asennoiduimme siihen, että hyvinkin saattaa tulla. Illan ja yön toki on ilmainen parkki, mutta aika monta tuntia se ehti siinä seistä maksullistakin aikaa.

Meillä oli navigaattori, jonka Muru oli ostanut tätä reissua varten. Se oli kyllä hyvä olemassa. Oli leppoisaa ajella vieraiden kaupunkien halki, kun rouva satelliitissa istuen meitä ohjasti. Ensimmäisenä päivänä ajoimme Dieppeen (josta kuva). Yövyimme halpishotellissa ja katselimme maisemia. Komeita jyrkänteitä oli, mutta viileä merituuli. Varjossa suorastaan paleli.

Seuraavana päivänä jatkoimme Belgian Oosteniin, jossa yövyimme toisen yön. Oli kiva ajella pieniä teitä, pysähdellä ja katsella maisemia. Oostenista sitten otimme vauhtia, söimme Alankomaissa lounasta ja illallistimme Saksan Hampurissa. Hampurissa yritimme varata lippuja Travemündestä Helsinkiin lautalla, mutta eipä meitä onnistanut, vaan saimme liput Tukholmasta Helsinkiin. Travemündestä olisi päässyt vasta viikon päästä, emmekä jaksaneet odotella. Siispä lähdimme ajamaan kohti Tukholmaa. Kööpenhaminan liepeillä moottoritie Malmöhön oli suljettu, ilmeisesti tulvan takia, ja päätimme ajaa Helsingöriin. Siellä ei onneksi ollut ruuhkaa lautalle, vaan puolen tunnin odottelulla pääsimme lautalle ja yli. Ajoimme sitten saman tien Jönköpingiin asti, jossa yövyimme viime yön. Aamusta ajoimme Tukholmaan, jonne saavuimme puolen päivän jälkeen. Jätimme auton satamaan ja kävelimme syömään. Lastaus autoon alkoi varttia vaille kolme, ja tälläydyimme heti jonoon, eipä meillä muutakaan tekemistä enää täällä ollut. Otimme hytin ja nyt vedämme lonkkaa oikein urakalla, jos hirsien vedolta ehditään.

Eilen oli ison projektin esittely ja tänään koko vuoden arviointi. Eilinen sittely meni hyvin. Paikalla oli kolme henkilöä lääketehdas Sanofi-Aventikselta, samat henkilöt, jotka vaihetelevin kokoonpanoin ovat seuranneet työtä lukukauden aikana. He pitivät projektiani kiinnostavana, kysyivät perusteluja joillekin ratkaisuille, mutta luulen, että myös kielen puolesta esitys meni hyvin. Olin oikoluettanut tekstini yhden projektissa haastattelemani rouvan miehellä, jonka kanssa kävimme kaikki tekstit todella pohjia myöten läpi ja hioimme lauseet kauniiksi ja johdonmukaisiksi. Tosin maanantaina kuulin, että esitykseen on aikaa vain viisi minuuttia, joten lyhensin sitä, mutta tulostin pitemmän luettavaksi esityksen jälkeen. Juttelin esitysten jälkeen Sanofin edustajien kanssa ja he sanoivat palaavansa esityksiin keskenään syyskuussa, jolloin he arvioivat, josko jokin niistä olisi kiinnostava jatkojalostusta varten.

Kaikki projektit eilen olivat todella erilaisia, vaikka samoista lähtökohdista lähdettiin. Osa oli sellaisia, joista heti näki, että ne eivät ole vanhuksille sopivia, osa oli todella mielenkiintoisia. Vaikkapa yksi, joka oli telkkariin yhdistetty muistutuspalvelu, joka muistuttaa lääkkeiden otosta. Sellainen voisi todella olla käyttökelpoinen monelle, eikä se vaadi teknistä osaamista kuin asennusvaiheessa. Sen kehittäjä tosin puhui viisikymppisistä senioreista ja sai yleisön hörisemään. Minun projektini oli pilleripurkki, jossa on annostelija, ja jonka käyttöön tarvitaan erillinen kuppi, johon pilleri putoaa. Erillinen kuppi siksi, että näin itse annostelija on täysin umpinainen ja siis korvaa turvakorkin. Turvakorkki oli minulle se ongelma, jonka halusin ratkaista, koska ne ovat niin mahdottomia. Tein kuppiin sopivan apuvälineen läpipainopakkausten avaamiseen, jota voi käyttää myös sellaisenaan. Olen tyytyväinen aikaansaannoksiini.

Tänään arviointitilaisuudessa oli läsnä projektia ohjannut disaineri, ulkomaalaisista opiskelijoista vastaava tutori (meidän mamma-hahmo), sekä yksi opiskelija, jonka olin valinnut. Katsoimme kaikki vuoden aikana tehdyt projektit pääpiirteissään läpi, sekä myös vapaalla tehdyt alaa liippaavat työt, eli esittelin vuoden aikana tekemäni kilpailutyöt. Palaute oli tosi rakentava, sain pyyhkeitä esitysten ylimalkaisuudesta, siitä, että niiden grafiikka ei tukenut tarpeeksi sisältöä, ja että niissä oli muutenkin parantamisen varaa kuvakulmien tms. osalta. Niin olikin. Käytin energiani itse projekteihin, luottaen siihen, että saan esitykset kasaan rutiinilla ja sitten tein ne rutiinilla. Paranisihan ne, kun niihinkin käyttäisi enemmän ajatusta. Lisäksi pyyhkeitä tuli insinöörimäisyydestä, eli keskittymisestä liikaa toimintoihin ja liian vähän esineiden miellyttävyyteen. Kehuja sain työn järjestelmällisyydestä, asioihin uppoutumisesta ja niiden ymmärtämisestä. Parhaita olivat juuri ne asiat, jotka tein huvin vuoksi, yrittämättä liikaa. Taisin siis ylityöskennellä joissakin kohdin…

Arviointi kokonaisuudessaan oli hyvin rakentava ja positiivinen. Siitä on paljon hyötyä jatkoa ajatelleen, kun näkee, mihin aioihin olisi hyvä kiinnittää huomiota ja mitkä asiat ovat niitä vaalittavia, hyviä juttuja. Niille, jotka ovat täällä koko viiden vuoden ajan, se on vieläkin parempi, kun vuosien mittaan arvioijille muodostuu kuva siitä, miten henkilö toimii silloin, kun jokin menee pieleen, miten silloin, kun aihe ei innosta, tai mitä tapahtuu, kun kaikki osuu nappiin. Minulle, joka olen vain kauttakulkumatkalla, se oli hyvä ja hyödyllinen, mutta täällä opiskeleville se on loistava työkalu oppimiseen.

Se on nyt ohi, pakkaan romppeeni ja painun kotiin, syön viimeiset tähteet ja pakkaan tavarani Muruani odotellessa. Hän saapunee tänä iltana, syömme yhdessä, pakkaamme loput, nukumme hyvät unet ennen huomista, sillä huomenna klo 12 alkaa asunnon tyhjennys. Luovutan avaimet perjantaina puolilta päivin, kun teemme lopputarkastuksen välittäjän kanssa. Nettiyhteys on jo poikki, katkaisivat sen ennen aikojaan jo maanantaiaamuna, kun sen piti olla kuun loppuun asti.

Tältä erää näkemiin ja kuulemiin. Palaan varmaankin vielä tunnelmiin opiskelujen alettua syyskuussa Taikissa, saapa nähdä, mitä kulttuurishokkeja sitten on luvassa. Hyvää kesää kaikille, kiitos vierailuista ja kommenteista!

Muutto alkaa pikuhiljaa valjeta hitaille aivoilleni. Laskin aamulla voinokareet ja tyytyväisenä totesin, että ei tarvitse enää ostaa uutta. Munia pitänee vielä ostaa rasiallinen… Sitten harkitsin pyykille menoa, mutta totesin, että ei siinäkään mitään järkeä ole, vaikka pyyhkeet alkavatkin olla nuhjuisia, kun eivät ne kuitenkaan olisi puhtaita kotiin vietäviksi. Lainalakanoitakaan ei ole järkeä pestä, kun ne pitää pestä kuitenkin käytön jälkeen, oli niitä sitten käytetty pari viikkoa tai pari yötä. Enpä siis menekään pyykille.

Projekti etenee mukavaasti. Melkein valmista on jo. Eilen kävin tuttavapariskunnan luona oikoluetuttamassa tekstejä, ja ne paranivat kyllä kummasti. Muutenkin kuin kielellisesti, kun joku toinen kysyy, että mitä ihmettä yrität tässä sanoa, niin pakkohan sitä on itsekin miettiä tarkemmin. Nyt on ainakin viimeisen päälle hiotut tekstit! Tosin nyt huomasin, että esitys on (taas) onnettoman pitkä, taidan lyhentää sitä ihan itsekseni. Jos sitä aletaan uudelleen oikolukea, se ei ole valmis vielä ensi viikollakaan. 

Muuttokin alkaa hahmottua. Tosin nettipalveluntarjoaja haluaisi kuitenkin kyniä minulta 45 euroa sopimuksen katkaisemisesta ennen aikojaan, ja kun valitin, että ei käy, kun muutan maasta, he haluavat nähdä jonkin dokumentin. Se dokumentti olisi pitänyt jo aikaa sitten heille toimittaa kuulemma, mutta en ymmärtänyt heidän dokumenttejaan, kun TÄTÄ asiaa ei mitenkään voi hoitaa muuten kuin puhelimessa ja puhelimessa on niin vaikeaa ymmärtää huonolla kielitaidolla, kun ei näe. Sillä firmalla on kyllä melkein joka korttelissa myyntipiste, mutta ne eivät näitä asioita hoida.  Tyhmää. Sain sitten seurustella automaatin kanssa, joka käskee painamaan sitä, jos haluan tuota ja lopuksi se halusi lankapuhelinnumeroni. Sitä minulla ei ole. Tiedän, että se on olemassa internettiä varten, mutta numerosta minulla ei ole hajuakaan, kun en ole ottanut sitä käyttöön. Täällä kuitenkin lankapuhelimet on vielä laajalti käytössä, koska ne ovat halpoja. Hinnalla on helppo ohjailla ihmisiä. Tai olla ohjailematta. 

Unohdin käydä pankissa loppuviikosta, ja sekin jäi alkuviikkoon. Huh, tekemistä riittää. Pitäisi olla koululla heti aamusta, mutta ehkä silti käyn pankissa ensin. Neljä päivää. HUIJUI!