1350850779_img-e25d8e64f5da53a9458c37232

Aloitin vuodenvaihteessa kuntoremontin, kun vaaka näytti 68,8 kg, eli lähemmäs seitsemääkymmentä, ja vieläpä läski otti vastaan, kun selkää vääntelin. Kuntokin oli aika huono, ja tämän lievän astman kanssa se on huono juttu. Niinpä rupesin katsomaan tarkemmin mitä syön ja ryhdyin liikkumaan enemmän. Pelkät koulumatkojen pyöräilyt ei todellakaan riittäneet sen paremmin kunnon ylläpitämiseen kuin laihtumiseenkaan. Löysin netistä kalorilaskurin (www.kalorilaskuri.fi), jossa oli helppo pitää ruokapäiväkirjaa ja liikuntapäiväkirjaa. Niillä tiedoilla oli myös helppo valita sellaisia ruokia, joissa on sopiva koostumus, eli riittävästi proteiinia, ettei lihakset katoa urheillessa. Kunto on kohentunut huimasti ja kuten kuvasta näkyy, ulkomuotokin on muuttunut. Piti laittaa kuva, jotta tunnistatte, kun vastaan kävelen ;o)

Tänä aamuna vaaka näytti 56,7 kg. 56 kg on minun mittaiselleni painoindeksin normaalipainon keskikohta. Ihannepainolta tämä tuntuukin. Sääreen saa potkaista, jos läski alkaa lyllyä täällä päin! Tarkoitus on pitää tämä paino. Nyt alkaakin sitten se vaikein osuus, eli painon ylläpitäminen. Jatkan vielä ruokapäiväkirjan pitämistä ja vaa'alla on tarkoitus käydä riittävän usein, ettei tule yllätyksiä. Se niin helposti hilautuu kilon vuodessa lisää, ja kuinka ollakaan siitä kertyy kymmenessä vuodessa kymmenen kiloa. Nyt kun olen tämän kuuluttanut julkisesti joka puolelle, minulla on riittävä paine pitää lupaus! Niin se tämäkin asia tapahtui, kun sen aloitti ja jaksoi tehdä. Se minua aina jaksaa maailmassa ihmetyttää, että kun tekee jotain, niin sitten se on tehty. Niinkuin lenkkeily. Panen kengät jalkaan, menen lenkille ja *hup* olen käynyt lenkillä. Ja koska olen käynyt lenkillä, olen lenkkeilijä. Uskomatonta. Maailma on ihmeellinen paikka. Sama logiikka toimii sekä isoissa että pienissä asioissa, ihan loogisesti. Yllättäen.

Perjantai-iltana – siis huomenna – lähden luokkaretkelle St. Etienneen. Bussi lähtee puolilta öin, yö menee mukavasti bussissa. Toivottavasti nuoriso käyttäytyy eikä kukaan oksenna. Nämä on kyllä ihan fiksua porukkaa, mutta koskaan ei tiedä... Olemme St.Etiennessä aamuseitsemän aikaan, ja päivän kuutamme Biennaaleen tutustuen. Ehkä vähän ehtii ihmetellä kaupunkiakin. St. Etienne sijaitsee Lyonista kuutisenkymmentä kilometriä kaakkoon. Lupasivat huonoa keliä tosin, silloin matkaan voi tuhrautua pitemmästikin kuin se seitsemän tuntia. Onneksi meillä on ammattikuski ja iso auto. Lauantain ja sunnuntain väliseksi ylksi meillä on majoitus johonkin halpaan hotelliin, ja paluubussi lähtee viiden aikaan iltapäivällä. Olemme puolen yön maissa Pariisissa, ja seuraavana aamuna reippahana kouluun. Epäilen, että sekä pitkät istumiset että reissuruoka nostaa painon hetkellisesti näistä juuri saavutetuista ihannemitoista jonnekin isompiin lukemiin, mutta viikonlopun aikana ei ehdi oikeasti lihota, joten aion ottaa rennosti, syödä ja juoda, mitä mukavimmin eteen tulee, nauttia viikonlopusta ja jos kaverit lähtis mukaan, niin olisi kiva käydä syömässä vähän paremmin vaikka lauantai-iltana. Muuten varmaan mennään täytettyjen patonkien ja pizzan varassa, ne on halpoja, aina saatavilla ja aiheuttavat mukavan turvotuksen, niinkuin valkoisella vehnällä on tapana. Onhan se patonkin tosin aika hyvää...

Kerron sitten kuulumiset, kunhan olen toipunut reissusta. Kuvasta vielä – Ensimmäinen on otettu koulun pajalla Milanossa maaliskuun lopulla, jolloin painoa oli jo pudonnut varmaankin 4-5 kg. Kuvakulma on mahdollisimman epäedullinen, siksi sen valitsinkin, mutta paljoa ei ollut valittavana, sillä kameran läskisuodatin on poistanut minut kaikista kuvista. En löytänyt yhtään kuvaa itsestäni turskeimmillani. Valokuva on niin rehellinen. Peilistä näytän omasta mielestäni koko ajan ihan samalta. Voi tätä itsepetoksen määrää! Nyt on kuitenkin hyvä olla.