1350818044_img-b7eda5770db1a6d60ffe3a680

Maanantaina oli trendilehden palautuspäivä. Kuinka ollakkaan, vaikka kuvittelin, että minä olen myöhässä, koska en ensin tahtonut päästä aiheeseen käsiksi koti-ikävältäni, totuus oli kuitenkin se, että minä olin ihan ajoissa, ja jotakuta muuta odotettiin sunnuntaina... Muut ryhmäläiset tulivat tänne minun kämpille tekemään työtä loppuun. Kaikki aineisto piti olla viimeistään sunnuntaina kahdelta täällä, mutta viimeinen ryhmäläinen tuli vasta yhdeksän jälkeen tänne, eikä ollut lähettänyt mitään etukäteen. Ja yksi juttu puuttuikin vielä. Siispä istuimme pitkää iltaa lehteä kooten. Päätimme tehdä siitä nettilehden, jota luettaisiin ruudulla ylhäältä alas rullaten. Siitä tuli kivan näköinen, teimme kuvat kaksivärisiksi, siten, että meillä jokaisella oli oma tunnusväri "allekirjoituksena". Värit toimivat hyvin. Arvioinnissa opettajat eivät kuitenkaan tykänneet pitkästä, yhden sivun ideasta, ja moittivat myös syystä lehden rakenteen sekavuudesta... pikkuisessa kiireessä ei enää tullut mieleen miettiä rakennetta sen kummemmin, kuin että hyvältä näyttää. Kieltämättä sommittelussakin oli työtä, yksi pitkä sivu ei ollut niin kovin helppo sommiteltava. Ihan hyvät arvostelut saimme muuten.

Italian kurssi ottaa päähän. Ilta toisensa jälkeen kirjoitamme tekstejä opettajan sanelun mukaan. Ilmeisesti täällä on sellainen tapa opiskella. Käymme aika vaikeitakin tekstejä läpi, luetun ymmärtämistä siis. Teemme myös tiivistelmiä. Minulla kun on vain se ongelma, että vaikka ymmärränkin ihan kohtalaisesti, en pärjää kieliopin kanssa. Sitä taasen ei kurssilla käsitellä ollenkaan. Päätin siirtyä kotikouluun, tilasin Murulta oppikirjat, ja etsin italialaista juttuseuraa. Sinänsä vähän ikävää, kun ovat täällä tämmöiset kurssit järjestäneet ihan meitä varten, mutta toisaalta, kun tuntuu, ettei se ole sitä, mitä tarvitsisin, ja kolme iltaa viikosta kuitenkin pitäisi siellä istua, niin... Taidan käyttää ajan toisin. Eikä yhtään auta armas opettajattaremme, jolla tuntuu aina olevan huono päivä.

Ja mikä onkaan hip? Täällä ainakin nouseva trendi on fillarit; Sekös minua lämmittää ;o). Kovin fillariystävällinen kaupunki tämä ei vielä ole, mutta koko ajan tapahtuu muutosta. Tänä vuonna tänne on tullut kaupunkipyöräsysteemi, pyöräteitä ei juurikaan ole, mutta tulossa ilmeisesti... Pyöräilijöitä näkyy jonkin verran, ei vielä paljoa, mutta kaikenlaisia; nuoria tietysti, mutta myös jakkunaisia ja pukumiehiä. Toisaalta täällä on paljon autoja ja vähän tilaa, myös skoottereita on paljon, mutta kaikkein nopein menopeli on fillari. Ja ekologisin, halvin, terveellisin ja muodikkain. Ja parkkipaikka aina oven edessä. Kypärästä en tosin luovu, niitä täällä on aika harvalla. Se lienee seuraava trendi.