1350851206_img-8c42abe74534ae72c171b23c3

Vasara kävi näytillä. Se oli yksi niistä harvoista, jotka edes näyttivät toimivilta, mutta ei se sitä ollut, jota olisi pitänyt olla. Kun opettaja antoi ohjeeksi, että älkää tehkö uutta designia, vaan suunnitelkaa vain sellainen rakenne, jolla voi lyödä 3 cm halkaisijaltaan olevan naulan, niin minä ymmärsin sen niin, että muodon pitää olla se perinteinen, vain materiaali ja rakenne muodon sisällä saa vaihtua. Luulin näkeväni neljäkymmentä samanlaista tunnilla, mutta yllätys, yllätys, tämä oli ainoa perinteinen! Otin muuten kuvia muista luomuksista, voisin myöhemmin vaihtaa tuohon jonkun koosteen niistä vasaroista, jotkut oli aika uskomattomia virityksiä. Joka tapauksessa, kaikki saimme tehtäväksi ensi kerraksi tehdä paremman version. Sitä väsäämään siis!

Tänään sillä isolla projektikurssilla, josta siis puolet opintopisteistä on tulossa, pääsin näyttämään ensimmäistä kertaa omaa projektiani. Viime torstainahan arvon proffa, jonka asenteesta en enää tykkää ollenkaan, kehoitti minua aloittamaan oman projektin, kun ryhmätyöstä ei tuntunut tulevan mitään. Olin tekevinäni työtä yhden nuoren miehen kanssa, jolla on miljoona muuta asiaa tekeillä, eikä työ tuntunut edistyvän lainkaan. Proffan mielestä minun olisi pitänyt ottaa projektin johto käsiini, mutta minusta se ei olisi ollut järkevää, koska työn idea oli lähtöisin toiselta, minut vain määrättiin tekemään se hänen kanssaan. Olisi aika epäreilua ryhtyä johtamaan toisen projektia vanhemman oikeudella. No, siispä ryhdyin tekemään omaa projektia. Harmi vain, että aikaa tähän pisteeseen on kulunut jo melkein kaksi kuukautta, ja tämän kuun loppuun mennessä pitäisi olla niin hyvät sävelet tiedossa, että voisin tilata tarvitsemani tarvikkeet mallin rakentamista varten.

Tänään esittelin luonnokseni ja ideani sekä yhteistyöyrityksen edustajalle, jonka mielestä niissä ei ollut teknisiä ongelmia, ja sain vieläpä vetoapua kannen miettimiseen. Samoin hän lupasi vastailla kysymyksiin meilitse, jos vain jotain ihmettelyn aihetta tulee. Tämä meidän proffa taasen saapui maireasti hymyillen varttia vaille kuusi illalla, ja melkein ehti kommentoida luonnoksia, kunnes häipyi puhelimen kanssa jonnekin, eikä tullut takaisin. Odottelin vartin verran, kirjoitin hänelle meilin ja lähdin kohti uimahallia. Olenkohan minä kovinkin pelottava, kun hän ei katso silmiin puhuessaan minulle? PÖÖÖ!

Luovan kirjoittamisen kurssi etenee myös. Tänään oli jälleen sen vuoro, ja aamupäivä kului rattoisasti kirjoitellen yhtä erikoista tapausta kuuteen kertaan eri tavalla. Esimerkkinä meillä oli pieni erikoinen tapaus, jonka Raymond Queneau oli kirjoittanut yhdeksälläkymmenellä eri tavalla; muun muassa muistiinpanona, ajallisesti takautuvasti, virallisena kirjeenä, välinpitämättömästi ja ilman E-kirjainta, joka sattuu olemaan ranskan kielen yleisin. Suomeksi voisi yrittää ilman A:ta. Muutenkin tätä olisi hauskaa kokeilla suomeksi, kuten monia muitakin tämän kurssin juttuja. Muistan joskus lukeneeni romaanin, jonka kaikki luvut oli kirjoitettu yhdeksi lauseeksi, sekin oli hauska, enkä heti edes huomannut sitä.

Kuvassa Usko, josta aiemmin jo kerroin, mutta en ollut kuvaa laittanut. Uskossa, kuten myös Toivossa on hyvä elää, näin todistivat kirvat, jotka yrittivät viedä Uskon minulta. Suihkutin tiskiaine-vesi-litkua pariin otteeseen Uskon kutreille, ja näyttää siltä, että kirvat, tai-mitä-lie-öttiäisiä-olivatkaan ovat päättäneet hylätä Uskon ja ryhtyä Uskottomiksi.