Loppiaisena tulin aamukoneella Milanoon. Lento oli hiukan myöhässä vastatuulen takia, mutta matka meni kyllä hyvin. Alpit olivat kauniit, kuten aina. Kotiin tulo jännitti hiukan; lukot oli vaihdettu ja olimme sopineet asuntoa lainanneen kaverini kanssa, että hän jättää avaimen postilaatikkoon kirjekuoressa. Hän lähti nimittäin noin tuntia aiemmin kuin minä tulin. Avain löytyi, pääsin sisään ja kaikki oli taas kuin en poissa olisi ollutkaan. Halusin purkaa matkatavarani mahdollisimman pian, purkamattomat tavarat jotenkin haittaavat kotoutumista. Oli hassu tunne, kun olin juuri ollut Suomessa kuin en olisi poissa ollutkaan, ja sitten olinkin Italiassa kuin en poissa olisi ollutkaan. Tämä on todellista kaksoiselämää. Kaverini oli täyttänyt jääkaapinkin, joten ei tarvinnut ensimmäisenä rynnätä kauppaan. Jääkaappi oli niin täynnä, että elelen lähes viikonlopun yli näillä eväillä...

Eilen alkoi koulu; koepäivällä. Tosin koe täällä merkitsee enemmänkin presentaatiota. Ryhmätyö on mennyt osaltani kiikun kaakun, tämän ryhmän kanssa en aina ole tiennyt missä mennään ja mitä tehdään. Muut ryhmäläset, kolme nuorta neitiä, eivät juurikaan kommunikoi, kikattelevat enimmäkeen omille jutuilleen. Tämäkin ryhmätyö piti tehdä hyvissä ajoin ja olin ehdottanut, että tekisimme sen jo ennen joulua, ettei tarvitsisi pyhinä tehdä. Kaikki kannattivat ajatusta, ja päivä sovittiin maanantaille ennen joulua, mutta kun tulin koululle sovittuun aikaan, siellä ei ollut ketään. Eikä myöskään tullut ketään (ainahan nämä paikalliset ovat myöhässä). Kun sitten tunnin kuluttua sain yhden puhelimitse kiinni, hän oli kovin pahoillaan, sillä hän(kin) oli unohtanut koko jutun ja ottanut työvuoron sille päivälle. Näinkin voi käydä. Sitten he päättivät tehdä jutun päivää ennen loppiaista, ja vaikka kuinka sanoin olevani lankojen päässä ja haluan osallistua, niin olivatpahan sitten tehneet sen omine nokkinensa. Mikäpäs siinä. Minulle oli kuitenkin varattu sopiva puheosuus, jotta pääsen kokeesta läpi. Hassua. He olivat antaneet minulle tehtäväksi symboleita, jotka eivät sitten kuitenkaan olleet heidän mielestän kivoja, olivat kai liian yksinkertaisia. Niiden pitäisi ilmentää japanilaista tyyliä, askeettisuutta, modernia yksinkertaisuutta, mutta ilmeisesti minun yksinkertaiseni olivat liian yksinkertaisia. Täällä kaikki on paljon koristeellisempaa kuin meillä Suomessa, joten pohjoismainen askeettisuus voi näyttää liian kylmältä. Koetilanteessa tosin opettajat eivät olleet ilahtuneita heidän symboleistaan, jotka olivat melko monimutkaisia ja mielestäni liian vaikeita pienessä koossa esitettäviksi. Tälle kurssille osallistun ensisijassa siksi, että ymmärtäisin, miksi italialainen muotoilu on sitä, mitä se on, ja se on kyllä tullut selväksi; hyvässä ja pahassa! Nyt sitten pitäisi onnistua nappaamaan se hilpeys täältä ja säilyttämään se tarkoituksenmukaisuus Suomesta, saapa nähdä mitä mausteita ensi vuonna saan seuraavasta maasta.