Laitan nyt kaksi juttua tänään, kun on jäänyt viikolla laittamatta ja on niiin paljon asiaa. Ensiksi projektista. Viimeksi meillä oli esittelytilaisuus yhteistyökumppanillemme Sanofi-Aventikselle, ja sen pohjalta tein uusia kokeiluja läpipainopakkauksen avaajaan. Kokeilin erilaisia muutoksia työkalun päähän, mutta eivät ne minusta ratkaisevaa muutosta tuoneet. Sensijaan huomasin, että tarkemmin pillerin koon mukainen kärki on kevyempi käyttää kuin sinne päin -koko. Tarkempi koko tarkoittaisi tosin useampia käärkikappaleita tai vähemmän pakkauksia, joihin työkalua voisi käyttää.

Niinpä ajattelin homman alusta, ja kokeilin kokonaan uutta tapaa, kantta toisen pakkauksen kuppiosaan, jolla saisi pillerit samalla samaan kuppiin. Tekisin kannen, jossa olisi koko pillerin tiputtamista varten, ja vipu, joka painaisi pillerin ulos. Nyt vain alkaa olla aikaa kovin vähän ihan uudelle tuotteelle, pitäisi tehdä kokeiluja. Eilen juttelin projektin vetäjän kanssa ja hän lupaili tälle päivälle listaa kaikesta, mikä pitää olla valmiina 28. pvä loppupresentaatiossa. Kuulemma aika paljon tekemistä… Nyt pitäisi päättää, teenkö vanhan työkalun parannuksen loppuun vai kokonaan uuden, paremman tuotteen.

Kotiinlähtöä valmistelen myös. Eilen sain kinuttua itselleni arviointiajan 29. päivä kesäkuuta, joka tutorini mielestä on ihan liian aikaisin. Hän ihmetteli, miksi ihmisillä on niin kova kiire, vaikka sanoikin ymmärtävänsä perheellistä. Hänen mielestään voi ihan hyvin pitää asuntoja yhden kuukauden enemmän täällä… Aika kalliiksi tulisi. Nyt kuitenkin, jos saan kaikilta opettajilta arvioinnit kasaan tuohon päivään mennessä, saan paperini ulos. Seuraava mahdollinen aika olisi 5.7., joka sekin olisi tutorini mielestä tosi aikaisin. Hän ei ole varsin hyvä organisaattori, vaikka onkin muuten oikein herttainen ja mukava. Toivokaamme!