Tänään oli ensimmäinen kokonainen päiväni pariisilaisena. Tulin eilen illansuussa, matka meni hyvin ja osasin jo pakata elämäni pariinkymmeneen kiloon. Pari kiloa meni yli, mutta ei tullut laskua lentoyhtiöltä kuitenkaan. Reppuun tietysti livautin kaikki painavat, niinkuin kirjat. Lakanoita ja pyyhkeitä olin jo tuonut asunnonhakureissulla, joten niitä ei tarvinnut pakata, samoin muutamat kirjat olivat jo täällä. Tosin tätini täältä minulle laittoi viestiä, että älä nyt ihmeessä raahaa lakanoita, kyllä niitä täällä on; olin jo raahannut, kun ei päähäni pälkähtänyt, että ei tarvitsisi. Sitäpaitsi serkkuni tuoma peite oli niin leveä, ettei minun lakanani riitänyt, joten olipa hyvä, että hän toi myös lakanat! Viimeksikin vein sellaisia tavaroita, joita en tarvinnut, nyt ehkä vähemmän, mutta epäilemättä jotain. Vaatepino on pienentynyt, jätin suosiolla pois joitain ja tyhjensin kotonakin kaapista vanhoja pois. Jotkut olivat käyneet liian isoiksi, kun olen laihtunut, osa oli jälleen sopivia samasta syystä! Aion hankkia tänne myös vaa'an, ettei paino ala yllättäen nousta.

Nukuin ensimmäisen yöni täällä hyvin. Onneksi oli iso peitto, sillä yöllä oli viileää ja alla oli ilmapatja, joka tuntui viileältä. Ison peiton sain kierrettyä sekä alle että päälle ja nukuin kuin pieni, laiha porsas. Muistin toki ennen nukahtamista laskea ikkunaruudut, kaikki neljä ;o) niinkuin uudessa kodissa pitää tehdä, kyllä nyt varmasti on onni myötä. Tänään heti aamusta menin kokeilemaan onneani kännykkäliittymän ja internetyhteyden hankkimisessa. En ymmärtänyt oikein liittymien ideaa, ja puolikielisenä oli vaikeaa kysellä, vaikka paremmin meni kuin italiaksi. Liittymien hinnoittelu oli outoa; osassa liittymiä oli saldoraja, voi puhua esimerkiksi tunnin kuussa 17 eurolla, mutta entäs jos puhun joku kuukausi enemmän tai vähemmän, en ymmmärtänyt, joutuisinko maksamaan vähemmästä saman hinnan (ilmeisesti), ja jos puhuisin enemmän, se ilmeisesti lukkiutuu, kun aika on täysi. Huoh, en halua sellaista. En oikein ole kiinnostunut siitä, montako minuuttia päivässä puhun, mutta tiedän, että se ei ole paljoa, mutta vaihtelee. En halua olla kiinnostunut siitä. Suomessa liittymäni on niin halpa, ettei minun tarvitse olla siitä kiinnostunut. Ehkä löydän vielä sopivamman. Huusin jo apua kavereilta, menen huomenna heidän kanssaan selvittämään vaihtoehtoja, jos ymmärtäisin paremmin. Samoin internetliittymän kanssa, tarjolla oli erilaisia paketteja, joissa on tv-kanavia ja lankaliittymiä, ihan turhaa höttöä minulle. Lankaliittymä pitää ilmeisesti kuitenkin avata, jotta nettiliittymän saa. Mokkula olisi tietysti tarjolla, mutta sen nopeus ei välttämättä riitä Skypeen tai paljon muuhunkaan. Jonkun firman langaton verkkokin täällä on, voisi kysyä, millä hinnalla siihen pääsisi käsiksi.

Kävin myös ostamassa kaikenlaista tarpeellista kämpille; eilen illalla jo sain "kulman arabilta" kahvia, maitoa ja tiskiainetta, keittiöpyyhkeitä ja aamupalaksi kolmioleivän. Niillä pääsin vaihtiin. Asunto oli tosin huolella siivottu, mutta jääkaappia piti vähän putsata, sillä vaikka se oli lähes käyttämättömän näköinen, siellä oli vähän hometta. Ikään kuin siellä olisi säilytetty vain ja ainoastaan yhtä asiaa, joka on päässyt homehtumaan. Ostin myös pölynimurin, sen halusin ostaa uutena, sillä ne tuppaavat haisemaan vanhemmiten. Sijoitin siihen huimat viisikymppiä, ja sillä rahalla sain riittävän kelvollisen imurin, joka tosin pitää niin kovaa möykkää, että tarvitsin korvatulpat imuroidessani. Imuri on kuitenkin tarpeen, sillä täällä on kokolattiamatto. Lisäksi etsin lamppuja, jotta saisin valoa, täällä on valoa ainoastaan kylppärissä ja keittiön työvalaisimessa. Keittiön yleisvalo ja huoneen yleisvalo ei pala. Yllättäen markettien lamppuhyllyt notkuvat hehkulamppuja. Ei yhtäkään energiansäästölamppua ollut tarjolla! Ei toisessa, eikä kolmannessakaan liikkeessä. Kodinkonekaupat olivat jostain syystä kiinni maanantaisin, samoin pankki. Onneksi osuin yhteen tavarataloon, jossa oli energiansäästölamppuja ja imureita, niitäkin vain tätä yhtä halpamallia, mutta se riitti. Raahasin tavarat kämpille ja ryhdyin lampunasennuspuuhiin. Imurin raahaamisesta rasittuneet olkavarteni tekivät tenän ja lamppu tipahti eteisen/keittiön laattalattialle ja tuusan nuuskaksi. Äyh. Olin juuri imuroinut ja pyyhkinyt laattalattian. Tästä tulikin perusteellisempi siivous. Sirpaleet tuovat onnea, jooko?

Täällä alkaa näyttää jo varsin kodikkaalta. Serkkuni toivat minulle pöydän ja pari tuolia, hyllyn ja ison ilmapatjan näin alkuun. Myöhemmin on kuulemma tulossa parempi pöytä ja oikea sänky. Pöytä on kyllä ihan hyvä, samoin tuolit, vaikkakin toinen pöytä on mitoiltaan sopivampi. Patja jää vieraiden iloksi, ja oikea sänky on kapeampi, niin se ei vie niin paljon tilaa huoneesta. Ja ehkä sen alle voisi jemmata tavaroita. Hylly sopii kuin nakutettu ikkunoiden väliin, ja siihen saa paljon tavaroita. Samoin he toivat paljon keittiökampetta, lautasia, kuppeja ynnä muuta, viinilasitkin on, jos sattuisi illallisvieraita tulemaan. Kaikkea en voi tänne ottaakaan, kun säilytystilaa on niin vähän.