Tänä aamuna olo oli ensi kertaa kotoisa. Käytyäni eilen Ikea-ostoksilla saatoin herätä peiton alta poski tyynyä vasten toisin kuin edellisenä aamuna, jolloin heräsin pelkän lakanan alta poski viikattua pyyheliinaa vasten. Miten me köyhät opiskelijat tulisimmekaan toimeen ilman Ikeaa? Ostaisimme vähemmän ja käyttäisimme enemmän luovuuttamme miettiessämme, miten pahvilaatikoista ja muovipusseista saa kehiteltyä kotoisan kodin. Siinäkin on oma hohtonsa, kurjuuden romantiikka, mikä voi olla kivaakin, jos tietää sen olevan väliaikaista. Tuhlasin kuitenkin liki kaksisataa euroa kaikenlaiseen tarpeelliseen ja lievästi-tarpeettoman. Tarpeellisia olivat ruokailuvälineet, muut keittiöromppeet, peitto ja tyyny, mutta ei-niin-tarpeellisia, mutta elämää mukavammaksi tekeviä asioita olivat kaksi pientä, pyöreää mattoa ja ledivalot keittiöön. Itse asiassa keittiön valot olivat tarpeen, sillä keittiö oli tosi pimeä, mutta ehkä halvemmallakin olisi päässyt. Pikkuluksus maksoi liki neljäkymmentä euroa, kun lukulampun sain kahdella ja puolella. Tosin lukulamppuun itse lamppu maksoi seitsemän ja puoli, energiansäästösellainen, nääs. Mutta silti neljänneksen keittiövaloista. On hassua, että kun jotain saa lähes ilmaiseksi, alkaa kuvitella, että asiat, jotka maksavat jotain, ovat mukamas tosi kalliita. Pihiys on tietysti hyve, varsinkin tässä maailmanlopun reunalla killuessa, mutta pieni luksus tekee elämän ihanaksi. Ja kun tarpeeksi pihistelee, se tuntuu sitäkin ihanammalta. Ei suklaakakkuakaan joka päivä halua syödä.