1350850790_img-06df6dc7da7302a196232e721

Tänään lähdin reippaasti aamupäivästä kohti lekuria, aurinko paistoi ja ilma oli raikas. Otin Velibin ja hurautin toiselle puolelle jokea. Seineä ylittäessäni tuli taasen mieleen, että on se hienoa, kun tällä tavalla voi aamutuimaan pyöräillä auringonpaisteessa Seinen yli, haistella ilmaa ja katsella pariisilaismaisemia. Perille päästyäni ei minulla ollutkaan aikaa puoli yksitoista, vaan puoli seitsemän. Olin kuullut väärin, ei dix vaan six. Onneksi näin päin, etten tullut illalla,kun olisi ollut aamulla. Siispä takaisin pyörän selkään ja takaisin päin. Oli kuitenkin ihan mukava reitki, sillä minulla oli vapaa aamu, ja muuten olisin varmaan vetelehtinyt petissä pitempään. Ylempi kuva on aamuiselta reissulta.

Siispä ehdin ruokakauppaan ja kotio laittamaan ruokaa. Joudin jopa pikku nokoset ottaa, kun väsytti. Ostin kaupasta kalkkunapalasia, paistoin niitä tähteeksi jääneen kaalipadan lisukkeeksi. Mietin päivän koulujuttuja, kun pitäisi projektia tehdä ja olin ihan ulalla. Siispä lähdin koululle. Se ula johtui siitä, että Fab Lab -kurssimme aiheeksi oli annetti serverin kuorien rakentaminen vaikeisiin olosuhteisiin, eikä kukaan tuntunut tekevän sitä. Fab Lab on sellainen työpaja, jossa muokataan koneita tekemään jotain muuta, ja ainakin meille sen pitää tehdä jotain tietokoneavusteisesti. Joku ohjelma pitää saada siihen. En kyllä osaa ohjelmoida, mutta siihen saa sitten apuja, kuulemma. Ja kun kysyin lisää, niin ei sitä serveriä sitten tarvitse tehdä, se oli yksi vaihtoehto. Kiva kun kerroitte, näin kahden viikon jälkeen. En nimittäin oikein pysty yhdistämään tuota serveriprojektia tuohon Fab Lab -ajatteluun, ei tahdo onnistua. Tulos olisi jotain aika väkinäistä. Noh, nyt kun ei sitten tarvitse sitä tehdä, niin aloitan alusta. Päätin, että torstaina, kun meillä on seuraava ohjauskerta, minulla on idea. Aloin jo miettiä sitä, kartoitin pikaisesti koneita, mitä voisi käyttää, ja apuna oli viime keväänä toiselle kurssille tekemäni pohdista, kun mietin kodinkoneita, joita voisi purkaa ja muokata. Silloin päädyimme rymässä tekemään kaiuttimia ja päädyimme kuulokkeisiin (tykkäsin lopputuotoksesta, kurkkaa portfoliosta, jos uteluttaa). Ne pohdinnat auttoivat vähän raiteille, oli jotain valmiiksi mietittyä. Sen olisi hyvä olla jokin laite, jonka voisi pykätä kotioloissakin omiin tarpeisiin, tämä on sellainen koneiden tuunausjuttu. Päädyin kankaankudontaan, tai neulomiseen, en ole ajatellut vielä pidemmälle, mutta siitä voisi löytyä jotakin. Vielä ehdin ennen torstaita miettiä!

Koululta sitten painelin takaisin lekurille. Tämä oli meidän MEDes-opiskelijoiden "pomon" oma lääkäri, jota hän suositteli. Vastaanottokin siellä paremmalla puolella jokea, toisin kuin minun vaatimaton linnani täällä köyhälistön oikealla rannalla. Hän oli oikein kärsivällinen ja ymmärtäväinen, kun selitin ranskaksi, että jalka on kipeä, juu. Pääsin pahasta, hän oli sitä mieltä, että se ei ole vakavaa, vain lihasvaurio liiasta rasituksesta. Varmuuden vuoksi hän kirjoitti lähetteen röntgeniin, jonne pitää mennä, jos ei parane. Siinä tapauksessa olisi marssimurtuma seuraava epäilys. Hän kirjoitti aika nipun lääkkeitä, joista kaksi oli kipulääkkeitä, kaksi homeopaattisia lääkkeitä. Jätin kipugeelin ostamatta, minulla kun sitä on jo ennestäänkin. Ibuprofeeniakin olisi ollut jo kaapissa, mutta en tajunnut, että se on sitä, ja kolme muuta olikin homeopaattisia. Toisen tunnistin, Arnica, sitä käytetään ruhjeisiin, otan vain jos tarvis. Toinen (Rhus Tox) oli netin mukaan venähdyksiin ja revähdyksiin, kolmas (Ruta Gravolens) nivelten ja luiden pintojen vaurioihin. Apteekki veloitti koko kasasta 7,13 euroa! Ja kirjoitti vielä valmiiksi hakemuksen korvausta varten, kun minulla ei ole paikallista korttia. Lääkäri veloitti käynnistä 50 euroa, ei paha hinta sekään, 45 minuutin käynnistä yksityisellä lääkärillä. Ja kuulemma viikko pitää juosta kengät jalassa. Sit voi taas vapautua! Tosin taitaa olla jo vähän liian kylmä, ilmat on jo viilenneet pikkuhiljaa, iltapäivästä voi olla vielä mukavan lämmintä, jos aurinko sattuu kohdalle.

Tänään on taas lakkoiltu. Populaa oli kaduilla, kun menin metrolla (oli kiirus ja ylämäki) koululta lääkärille, metro meni sillalla mielenosoituksen yli, ja metrossakin ihmiset hihkuivat kannustuksia marssijoille. Kuva Bastillin aukiolta, sinne oli kokoontunut aika määrä porukkaa, poliiseja ja muuten vain hengailijoita. Savupommeja paukuttelivat ja huutelivat.