1350818029_img-c2d42835824eb4d29808e7598

Tänään oli viimeinen tentti. Kurssi oli konseptimuotoilua, ja tämän pohjalta teen myös tulevan kandiopinnäytetyöni, joten oli paree mennä hyvin. Saimme arvosanaksi 30/Lode eli enemmän kuin paras. Arvosanat ovat italiaksi voti eli ääniä, ja maksimi on 30. Tuo 30/Lode siis tarkoittaa, että saimme täyden äänimäärän ja ylitimme sen. Eli kuvainnollisesti naapurisalistakin huudeltiin ääniä meille. Teimme toki hyvää työtä, johdonmukaisesti ja ahkerasti, ja saimme hyvän lopputuloksen. Olen siis enemmänkin kuin tyytyväinen!

Tämän päivän kuvana on oikeastaan eilisen kuva, eli ruokamuotoilun tutkielman kansi. Tein tälle päivälle mallin lopputuotteesta, mutta jotenkin oli niin paljon ajattelemista viime päivinä, että ei pälkähtänyt päähän ollenkaan ottaa valokuvaa siitä. Pöh. Olisi sopinut tähän oikein hyvin, ja oli sitäpaitsi kivan näköinen muutenkin. Tyhmä mikä tyhmä.

Nyt alkoi sitten loma. Minulla on viikko aikaa vielä täällä järjestellä asiat lähtökuntoon; lopettaa sähkö- ja kaasusopimukset, internet ja puhelin, ja hukata ylimääräiset tavarat. Vein tänään lukemani tenttikirjat koululle, jos ensi vuonna joku tarvitsisi. Tekivät kauppansa. Luulen, että kuitenkin saan aika paljon vietyä tavaroita pois, sillä kuukausi sitten kotona käydessäni vein täyden lastin, kaikki talvivaatteet muun muassa. Taidan ehtiä vähän kuljeksia kaupungillakin tämän viikon aikana. Harmi, kun ei ole enää sitä fillaria. Ja jottei aika kävisi pitkäksi, on minulla tästä päivästä lukien tasan kuukausi aikaa luovuttaa opinnäytetyöni.