Lapseni täyttää tänään 18 vuotta. Hieno päivä, voi kun olisin siellä... Onneksi juhlimme jo hiukan etukäteen lasten ollessa täällä. Nyt pääsin onnittelemaan vain puhelimitse. Löysin lahjankin, ja piirsin kortin, mutta en löytänyt kuorta, missä lähettää. Etsin sellaista hiukan vahvempaa, isoa kuorta, mutta heikolta näyttää. Kävin postissa, kirjakaupassa ja kopioliikkeessä, mutta huonolla menestyksellä. kopioliikkeessä oli isoja kuoria, mutta ohuita, ja pehmoinen lahja rikkoisi kuoren ja koko juttu katoaisi Italian postin syövereihin. Tai suomen. Ehkäpä vielä löydän kuoren. Pööpötti-nimi tulee siitä, kun lapset pienenä pelottelivat meitä aikuisia pelottavilla PÖÖ-huudoilla milloin minkäkin nurkan takaa. Siitä lähtien he ovat olleet äidin pikku pööpöttejä.

Kävin tänään myös koulun kirjastossa. Tai ainakin portilla. Pelkkää italiaa puhuva täti kertoi, miten kirjastossa käyttäydytään ja käski viemään repun alakerran lokeroon, kirjastoon kun ei repun kanssa sovi tulla. Siispä alakertaan, jossa hienot, uudet lokerosysteemit sijaitsivat. Automaatilla toimii, mutta ohjeet ovat vain italiaksi, onkä saanut sitä toimimaan... Sitten alkoi olla jonoa, ja luovutin. Muut olivat jo niin kärsimättömän näköisiä, etten vaivautunut kysymään enää ohjeita. Olkoon. Ehkä huomenna raahaan jonkun italialaisen sinne neuvomaan. Ja minä kun luulin viikko sitten, että jo vähän osaisin tätä kieltä ja nyt en tajunnut yhdestä automaatista sen vertaa, että olisin saanut yhden kurjan kaapin auki. Bläh.