Viikon työpaja oli ja meni. Teimme käyttäjätutkimusta haastattelemalla julkisissa kulkuvälineissä lukevia ihmisiä. Lopputuotokseksi suunnittelimme parini kanssa palvelun, jossa voisi ladata puhelimeensa otteita laatukirjallisuudesta. Idea lähti siitä, että metrossa ihmiset lukevat mitä käteen sattuu, usein ilmaisjakelulehtiä, joita he kuitenkin moittivat pinnallisiksi ja paperin tuhlaukseksi. Luettuaan otteen voisi tilata koko kirjan maksullisena, tai toisen otteen ilmaiseksi. Otteet olisivat siis ilmaista viihdettä, mutta myös mainosta maksullisille kirjoille. Olin lopputulokseen tyytyväinen. Käyttäjätutkimuksen teko osoittautui liian vaikeaksi kielellisesti. Parini hoiti kaikki haastattelut, en pystynyt tekemään muuta kuin ottamaan valokuvia ja suunnittelemaan kysymyksiä. Muutenkin kerätyn aineiston käsitteleminen oli hankalaa, kun kieli ei taipunut. Tuli taas sellainen vaihe, että kieli tuntuu toivottoman vaikealta, vaikka olen sitä opiskellut jo yhdeksän vuotta ja asunut täällä jo puoli vuotta. Huoh. Tosin tiedän, että välillä tulee sellaisia kausia, sitten taas tulee kausi, jolloin kieli sujuu paremmin kuin koskaan aiemmin. Sitä odottelen.

Tänään uhmasin vesisadetta ja lähdin Centre Pompidou'hun. Kävin katsomassa sekä museon kokoelmia että vaihtuvia näyttelyitä. Oli kivaa mutta rasittavaa. Yksi tila jäi katsomatta, kun heikkous iski ja oli pakko mennä syömään. Yläkerroksessa oleva ravintola oli niin kallis, että en raaskinut sinne mennä, joten manin alakerran kahvilaan, joka sekin oli törkeän kallis laatuunsa nähden, mutta ravintolaa halvempi. Alakertaan meneminen taas tarkoitti sitä, että yläkertaan ei enää pääse, koska lipulla pääsee vain kerran kuhunkin tilaan. Olin kuitenkin niin nälkäinen = kiukkuinen, että olisin voinut kenen tahansa antaa kuulla kunniansa viidellä kielellä, jos olisi poikkipuolista sanaa tullut. Nippanappa hillitsin itseni surkeasta kahvilan järjestelystä, jonka jono oli epämääräinen ja ahdas, kesti pitkään ja tuloksena oli surkea panini, jonka saaminen kesti pitkään ja joka maistui epämääräiseltä. Hinta oli 7,50. Kahvi maksoi neljä euroa (!) ja se tarjoiltiin paikan henkeen pahvimukista. Tämän ravitsevan lounaan vaikutuksesta olo kuitenkin koheni niin paljon, että en enää tuntenut vastustamatonta halua mollata kaikkia vastaantulijoita. Katsoin vaihtuvat näyttelyt ja olin valmis lähtemään.

Kävin vielä museon kirjakaupassa, josta olisin voinut ostaa useammankin kirjan, mutta tyydyin yhteen "Design for small places", joka tuntui kiinnostavalta ja hyödylliseltä. Pahvia koskevia kirjoja oli useampikin, jotka kiinnostivat, varsinkin, kun olen miettinyt pahvia parhaillaan meneillään olevaa kilpailua silmällä pitäen. Jätin sen kuitenkin kauppaan, etten koko kuukauden budjettia kirjoihin tuhlaisi. Pois lähtiessä nappasin tämän kuvan, jossa näkyy iloinen vesisateen ropina ja sisään jonottavat ihmiset. Luulin tulleeni huonoon aikaan (11.30), kun oli puolen tunnin jono kassalle, mutta se jono oli sentään kokonaan sisällä…

Museosta lähdettyäni suuntasin kohti läheistä Les Hallesin kauppakeskusta ja sen uimahallia. Onnistuin kuitenkin kävelemään väärään suuntaan ja sain tehdä pitkän lenkin, ennen kuin osuin oikeaan paikkaan. Gore-texeistä huolimatta olin likomärkä. Kengät olivat läpimärät, tukka valui vettä ja vesi pyrki kauluksesta sisään. Noh, sitä voi kastua, kun uimaan lähtee. Valitettavasti en ehtinyt uida kuin 35 minuuttia, kun valvojat tyhjensivät hallin; en ollut muistanut aukioloaikoja ollenkaan. Ehdin kuitenkin melkein kilometrin uida, 50 metriä jäi vajaaksi. Olisin voinut pitempäänkin uida. Silti olin laiska ja lähdin metrolla kotiin, lähinnä johtuen märistä kengistä ja sukista, joita oli ikävä pukea päälle ja ikävä niissä oli kävellä, joten arvelin niissä olevan myös ikävä pyöräillä. Siispä valitsin metron, vaikka tuolla välillä saakin yhden kilometrin kävellä metrotunneleissa. Tulin kaupan kautta kotiin, laitoin kaalisoppaa ja söin. Kaupasta ostin uutta tuorejuustoa, siellä kun ei ollut tavallisesti ostamaani St Môret'tä, ostin sen ainoan, joka oli marketin omalla etiketillä 4% rasvaa -merkinnöin varustettua. Oli pahaa. Ärps. Kokeilin laittaa paprikajauhetta päälle mausteeksi, mutta oli kuin olisi sulaa muovia ollut näkkärin päällä. Taitaa tuo juusto jäädä syömättä vaikka harvoin minulla mitään syötäväksi kelpaavaa menee roskiin. Toinen huono kulinaarinen elämys oli pieni kurpita, josta en tiennyt, mitä sille tekisin. Työnsin sen muun sekaan soppaan ja ei ollut hyvä idea. Ei nyt varsin pahaakaan, mutta toiste en laita. Sen sijaan jälkkäriksi ostamani valmis suklaavanukas oli hyvää. Nyt tekisi mieli syödä ihan kaikkea, mutta paino tuppaa nousemaan sellaisista toimista. Minun kokoiseni ja ikäiseni nainen kun ei paljon voi herkkuja ahtaa, jos mielii pysyä hoikkana, tai sitten täytyy liikkua enemmän. Tänäänkin vain pääsi tulemaan ihan liian kova nälkä, ja silloin voisi syödä loppuillan mitä vain, pohja ei meinaa tulla millään vastaan. Jos muistaisi syödä säännöllisemmin, niin olisi helpompi pysyä kohtuudessa.

Ensi viikolla on sitten toinen käyttäjätutkimuksia koskeva työpaja. Se tosin on englanniksi, ja ikään kuin tämän pajan jatke. Siellä paneudumme videon käyttöön käyttäjätutkimuksessa. Lienee kiinnostava; innolla odotan, vaikka kaksi tiukkaa viikkoa peräjälkeen onkin aika väsyttävää. Viikon päästä Muruni tulee käymään, joten hupia on tiedossa!