Muutosta on nyt kulunut kolmisen viikkoa. Tuntuu toisaalta ihan siltä, kuin en olisi missään ollutkaan, toisaalta tuntuu siltä, että olen vain kesälomalla ja kohta taas lähdössä seuraavaan paikkaan. Koko homma varmaankin valkenee, kunhan koulu alkaa ja arki asettuu. Pari kassillista tavaraa lojuu vieläkin tuossa työhuoneen nurkassa odottamassa loppusijoitusta. Se on tosin sellainen nurkka, jolla on taipumusta tavarankeräilyyn ja joka minua runsaudellaan masentaa. Pitänee ottaa ryhtiliike avuksi ja laittaa romut järjestykseen ja roskat riviin.

Kotona on kuitenkin kaikenlaista tapahtunut, vaikka päällisin puolin elämä jatkuu samanlaisena. Toinen lapsista on lähtenyt kotoa, muuttanut mielitiettynsä kanssa asumaan, ja toinenkin on täysi-ikäistynyt, itsenäistynyt ja viettää vähemmän aikaa kotona, vaikka täällä vielä asuukin. Nuoremmalla kotona asumista varmaan paljonkin helpottaa ajokortti ja Muorin auto, joilla mukavasti pääsee täältä metsän siimeksestä sivistyksen pariin. Niinpä meitä on enimmäkseen täällä kotona kaksi vanhaa varista, jotka toisilleen raakkuu. Talossa on yksi tyhjentynyt huone, joka tässä päivänä eräänä muutettiin vierashuoneeksi. Meilläkin on nyt sellainen ylellisyysasia, joten ystävät hyvät, tänne yökylään!

Näiden kolmen viikon aikana, kun olemme olleet kotona ja Murullani on kesäloma, hän on purkanut vanhoja pihavarastoja. Ne olivat ihan hirveät, haisevat ja rumat röttelöt, jotka tosin olivat oikein tarpeeseen tontille muuttaessamme. Silloin tontilla oli vanha mökki 30m2, pihasaunaröttelö ja varastoröttelö. Kohta ei ole enää yhtään röttelöä! Vain uusi, kaunis, hieno talo. Röttelöiden sisältö heitettiin suurelta osin irtolavalle, lopuille ostimme tänään sellaisen autotallinkorvikkeeksi suunnitellun teltan. Sinne saadaan tavaroita väliaikaisesti sateelta suojaan. Paljon varastoissa oli sellaistakin, jota vain ei oltu saatu kiikutettua pois, niinkuin vanhoja, käytöstä poistettuja tietokoneita. Nyt nekin saivat kyydin Ämmässuolle.

Minun poissa ollessani äijät (mies ja poika) olivat onnistuneet elelemään ihan ihmisiksi. Täällä oli siivottu ja hoidettu huushollia ihan kunnolla. Siitä huolimatta kaikenlaista tekemätöntä on tullut eteen: kukaan ei ole käyttänyt jauhoja, ryynejä tai muuta kuivamuonaa kaapeista ja kaapintäydeltä oli vanhentunutta kuivatavaraa poisheitettäväksi. Lakanapyykkiä kukaan ei liene pessyt, kun kaapissa vielä oli pestyjä käytettäväksi; eilen pesin viisi koneellista pyykkiä, kun yleensä niitä pestään meillä koneellinen viikossa. Luxus-uima-altaani on vieläkin täyttämättä, kun en ole jaksanut paneutua siinä olevan reiän etsintään ja paikkaamiseen. Monta asiaa on tehty, mutta monta vielä tekemättäkin ja senhän tietää, että raskaimpia töitä ovat ne tekemättömät.

Muuttoon liittyvät asiat on jotakuinkin tehty. Vielä lauantaina laitoin postiin vakuutusyhtiölle Ranskaan kirjeen, jossa on todisteet asunnosta pois muuttamisesta. Samalla postireissulla laitoin myös kirjeen Italiaan, jossa on viime vuotisen kaasulaskun yli maksetun summan palautusshekki. Milanon kaasulaitos A2A lähetti melkein vuosi muuton jälkeen ankaran pommituksen jälkeen shekin, jolla saisin minulle kuuluvat 51,56 euroa. Vahinko vain, että shekkiä ei oltu allekirjoitettu; se oli arvoton. Silloin ei kuulemma valtakirjalla mitenkään kukaan voinut asiaa hoitaa. Nyt soitin sinne uudelleen, kun sähköposteihin ei kukaan vastannut, ja heittäydyin kielitaidottomaksi. Yllättäen sieltä löytyi englanninkielentaitoinen henkilö, joka kysyi, eikö minulla olisi Milanossa ketään ystävää, joka voisi asian hoitaa. Tokikin on! Samoin Pariisilaisen internetfirman kanssa, he eivät mitenkään halunneet minua ymmärtää, vaikka kieltä molemmat tarpeeksi ymmärsimmekin. Liittymän sulkeminen maksaa 45 euroa, mutta sulkemisesta ei tarvitse maksaa, jos voi todistaa muuttavansa maasta. Kulttuurit kolisivat vastakkain ja he päättivät laskuttaa minulta liittymän sulkemisesta ja myöhemmän kirjeen mukaan myös modeemeista ja muista tarvikkeista, joita mukamas ei oltu palautettu. Sitten, kun heittäydyin kieltä osaamattomaksi, sain puhelimeen jonkun, joka puhui englantia niin hankalalla aksentilla tai murteella, etten millään meinannut saada tolkkua, hän kuitenkin vain totesi, että "elä murehi, kaek'hoituu, ei tuu mittää laskuu". Veikkaan, että hän oli jostain Singaporen suunnalta kotoisin, kieli oli vaikeampaa kuin skottimurre. Joka tapauksessa, modeemit ynnä muut oli rekisteröity palautetuiksi ja dokumentit muutosta riittivät aivan mainiosti, vaikka aiemmin ei mitenkään riittäneet. Mitä tästä opimme? Ei kannata puhua paikallista kieltä, vaan kannattaa olla kielitaidoton. Näissä kohdin. Tänään myös kuulin, että agenttini Pariisissa oli saanut vuokravakuuden palautusshekin. Sekin on siis hoidettu! Näköjään ylittämätön este näille maksujen palautuksille on maasta toiseen rahan siirtäminen. A2A Milanossa ilmoitti aiemmin, että on heidän sääntöjensä vastaista maksaa mitään ulkomaille, koska siitä tulee kuluja. Uskomatonta! Se on kansainvälinen yritys, eikä kykene tuollaiseen… Ehdotin vieläpä, että jos maksusta tulee kuluja, voisivat vähentää kulut summasta, mutta ei… Shekin lunastaminen Ranskassa olisi maksanut sekin vitosen. Ehdotin myös, että olisivat lähettäneet ihan oikean, allekirjoitetun shekin, mutta eihän sekään käynyt päinsä. Varmaan sekin olisi ollut sääntöjen vastaista.

Vielä pitäisi päivittää portfolio, sinne pitää saada viime lukukauden projektit ja samalla jotain vanhempaa voisi pudottaa pois. Ensi vuoden kursseille pitää opetusmateriaalit päivittää ja jotain pikkuhommaa on vanhoilta asiakkailtakin tullut jo. Kuva Nuuksiosta.

Olipas lentävä lähtö. Kun arviointi oli hoidettu keskiviikkona puolen päivän aikoihin, lähdin kotiin lounaalle ja pakkaamaan. Muruni tuli illalla, kävimme syömässä ulkona ja pakkailin loput. Liekö ollut jännitystä ilmassa vai mikä lie, mutta asioiden mutkistamiseksi vatsani meni sekaisin…

Torstaina sitten söimme aamupalaksi sen, mitä vielä oli jäljellä, putsasimme loput kaapit ja pakkasimme loput tavarat. Lounaan jälkeen tulikin kummitätini miehensä keralla hakemaan lainatavaroita. Nyt olikin helpompaa kuin Milanosta lähtiessä, kun suurin osa tavaroista oli lainassa. Milanosta lähtiessä piti hankkiutua eroon keittiökamppeista ynnä muusta käytännöllisestä romppeesta, jota en saanut kapsäkkiin mahtumaan, mutta en halunnut roskiinkaan heittää. Silloin yksi opiskelijakaveri kävi hakemassa itselleen keittiövarustuksen ja taisi olla tyytyväinen, niinkuin minäkin 8o) Nyt eii tarvinnut murehtia siitä, senkuin muistelin, mitä oli keneltäkin tullut ja koetin pakata sen mukaan.

Asunto oli äkkiä tyhjennetty, 14 neliöön kun ei niin paljoa rompetta mahdu. Pakkaaminenkin oli helpompaa, kun ei kaikkea tarvinnut yhteen matkalaukkuun ängetä. Pakkasimme illalla autoon sen verran, mitä saatiin mahtumaan takaluukkuun näkymättömiin ja loput pari kassia ja repun jätimme vielä asunnolle. Lähdimme vielä pienelle kävelylle keskustaan, kun olimme luvanneet mennä yöpaikkaan puoli kahdeksan maissa. Metrolippujakin oli vielä jäljellä. Kävimme kävelemässä Seinen rannalla ja söimme crepit. Olikin jo kantamisesta kohtalainen nälkä, vaikka ihan kunnon lounas oli syöty.

Illan suussa menimme tuttavapariskunnan luo. Meitä odotti illallinen, ja loppuilta menikin rattoisasti maailmaa parannellessa. Seuraavana päivänä söimme tukevan aamupalan ja kävelimme asunnolle avaimia luovuttamaan. Meillä oli tapaaminen välittäjän kanssa puolilta päivin. Hän totesi asunnon kunnon ja otti avaimet, sovimme takuusumman palauttamisesta ja lähdimme kohti pohjoista. Auto oli moukan tuurilla ilman parkkimaksua kadun varressa, lappua ei onneksi ehtinyt ilmaantua, vaikka aika tiuhaan näyttävät niitä valvovan. Otimme riskin, kun pysäköintiä varten olisi ppitänyt ostaa kortti, pelkkiä kolikoita ei automaattiin voi työnnellä. Lisäksi sakko oli huhun mukaan niin pieni, että ei kannattanut nähdä vaivaa. Moukilla kävi tuuri, eikä sakkoa tullut, vaikka asennoiduimme siihen, että hyvinkin saattaa tulla. Illan ja yön toki on ilmainen parkki, mutta aika monta tuntia se ehti siinä seistä maksullistakin aikaa.

Meillä oli navigaattori, jonka Muru oli ostanut tätä reissua varten. Se oli kyllä hyvä olemassa. Oli leppoisaa ajella vieraiden kaupunkien halki, kun rouva satelliitissa istuen meitä ohjasti. Ensimmäisenä päivänä ajoimme Dieppeen (josta kuva). Yövyimme halpishotellissa ja katselimme maisemia. Komeita jyrkänteitä oli, mutta viileä merituuli. Varjossa suorastaan paleli.

Seuraavana päivänä jatkoimme Belgian Oosteniin, jossa yövyimme toisen yön. Oli kiva ajella pieniä teitä, pysähdellä ja katsella maisemia. Oostenista sitten otimme vauhtia, söimme Alankomaissa lounasta ja illallistimme Saksan Hampurissa. Hampurissa yritimme varata lippuja Travemündestä Helsinkiin lautalla, mutta eipä meitä onnistanut, vaan saimme liput Tukholmasta Helsinkiin. Travemündestä olisi päässyt vasta viikon päästä, emmekä jaksaneet odotella. Siispä lähdimme ajamaan kohti Tukholmaa. Kööpenhaminan liepeillä moottoritie Malmöhön oli suljettu, ilmeisesti tulvan takia, ja päätimme ajaa Helsingöriin. Siellä ei onneksi ollut ruuhkaa lautalle, vaan puolen tunnin odottelulla pääsimme lautalle ja yli. Ajoimme sitten saman tien Jönköpingiin asti, jossa yövyimme viime yön. Aamusta ajoimme Tukholmaan, jonne saavuimme puolen päivän jälkeen. Jätimme auton satamaan ja kävelimme syömään. Lastaus autoon alkoi varttia vaille kolme, ja tälläydyimme heti jonoon, eipä meillä muutakaan tekemistä enää täällä ollut. Otimme hytin ja nyt vedämme lonkkaa oikein urakalla, jos hirsien vedolta ehditään.

Eilen oli ison projektin esittely ja tänään koko vuoden arviointi. Eilinen sittely meni hyvin. Paikalla oli kolme henkilöä lääketehdas Sanofi-Aventikselta, samat henkilöt, jotka vaihetelevin kokoonpanoin ovat seuranneet työtä lukukauden aikana. He pitivät projektiani kiinnostavana, kysyivät perusteluja joillekin ratkaisuille, mutta luulen, että myös kielen puolesta esitys meni hyvin. Olin oikoluettanut tekstini yhden projektissa haastattelemani rouvan miehellä, jonka kanssa kävimme kaikki tekstit todella pohjia myöten läpi ja hioimme lauseet kauniiksi ja johdonmukaisiksi. Tosin maanantaina kuulin, että esitykseen on aikaa vain viisi minuuttia, joten lyhensin sitä, mutta tulostin pitemmän luettavaksi esityksen jälkeen. Juttelin esitysten jälkeen Sanofin edustajien kanssa ja he sanoivat palaavansa esityksiin keskenään syyskuussa, jolloin he arvioivat, josko jokin niistä olisi kiinnostava jatkojalostusta varten.

Kaikki projektit eilen olivat todella erilaisia, vaikka samoista lähtökohdista lähdettiin. Osa oli sellaisia, joista heti näki, että ne eivät ole vanhuksille sopivia, osa oli todella mielenkiintoisia. Vaikkapa yksi, joka oli telkkariin yhdistetty muistutuspalvelu, joka muistuttaa lääkkeiden otosta. Sellainen voisi todella olla käyttökelpoinen monelle, eikä se vaadi teknistä osaamista kuin asennusvaiheessa. Sen kehittäjä tosin puhui viisikymppisistä senioreista ja sai yleisön hörisemään. Minun projektini oli pilleripurkki, jossa on annostelija, ja jonka käyttöön tarvitaan erillinen kuppi, johon pilleri putoaa. Erillinen kuppi siksi, että näin itse annostelija on täysin umpinainen ja siis korvaa turvakorkin. Turvakorkki oli minulle se ongelma, jonka halusin ratkaista, koska ne ovat niin mahdottomia. Tein kuppiin sopivan apuvälineen läpipainopakkausten avaamiseen, jota voi käyttää myös sellaisenaan. Olen tyytyväinen aikaansaannoksiini.

Tänään arviointitilaisuudessa oli läsnä projektia ohjannut disaineri, ulkomaalaisista opiskelijoista vastaava tutori (meidän mamma-hahmo), sekä yksi opiskelija, jonka olin valinnut. Katsoimme kaikki vuoden aikana tehdyt projektit pääpiirteissään läpi, sekä myös vapaalla tehdyt alaa liippaavat työt, eli esittelin vuoden aikana tekemäni kilpailutyöt. Palaute oli tosi rakentava, sain pyyhkeitä esitysten ylimalkaisuudesta, siitä, että niiden grafiikka ei tukenut tarpeeksi sisältöä, ja että niissä oli muutenkin parantamisen varaa kuvakulmien tms. osalta. Niin olikin. Käytin energiani itse projekteihin, luottaen siihen, että saan esitykset kasaan rutiinilla ja sitten tein ne rutiinilla. Paranisihan ne, kun niihinkin käyttäisi enemmän ajatusta. Lisäksi pyyhkeitä tuli insinöörimäisyydestä, eli keskittymisestä liikaa toimintoihin ja liian vähän esineiden miellyttävyyteen. Kehuja sain työn järjestelmällisyydestä, asioihin uppoutumisesta ja niiden ymmärtämisestä. Parhaita olivat juuri ne asiat, jotka tein huvin vuoksi, yrittämättä liikaa. Taisin siis ylityöskennellä joissakin kohdin…

Arviointi kokonaisuudessaan oli hyvin rakentava ja positiivinen. Siitä on paljon hyötyä jatkoa ajatelleen, kun näkee, mihin aioihin olisi hyvä kiinnittää huomiota ja mitkä asiat ovat niitä vaalittavia, hyviä juttuja. Niille, jotka ovat täällä koko viiden vuoden ajan, se on vieläkin parempi, kun vuosien mittaan arvioijille muodostuu kuva siitä, miten henkilö toimii silloin, kun jokin menee pieleen, miten silloin, kun aihe ei innosta, tai mitä tapahtuu, kun kaikki osuu nappiin. Minulle, joka olen vain kauttakulkumatkalla, se oli hyvä ja hyödyllinen, mutta täällä opiskeleville se on loistava työkalu oppimiseen.

Se on nyt ohi, pakkaan romppeeni ja painun kotiin, syön viimeiset tähteet ja pakkaan tavarani Muruani odotellessa. Hän saapunee tänä iltana, syömme yhdessä, pakkaamme loput, nukumme hyvät unet ennen huomista, sillä huomenna klo 12 alkaa asunnon tyhjennys. Luovutan avaimet perjantaina puolilta päivin, kun teemme lopputarkastuksen välittäjän kanssa. Nettiyhteys on jo poikki, katkaisivat sen ennen aikojaan jo maanantaiaamuna, kun sen piti olla kuun loppuun asti.

Tältä erää näkemiin ja kuulemiin. Palaan varmaankin vielä tunnelmiin opiskelujen alettua syyskuussa Taikissa, saapa nähdä, mitä kulttuurishokkeja sitten on luvassa. Hyvää kesää kaikille, kiitos vierailuista ja kommenteista!

Muutto alkaa pikuhiljaa valjeta hitaille aivoilleni. Laskin aamulla voinokareet ja tyytyväisenä totesin, että ei tarvitse enää ostaa uutta. Munia pitänee vielä ostaa rasiallinen… Sitten harkitsin pyykille menoa, mutta totesin, että ei siinäkään mitään järkeä ole, vaikka pyyhkeet alkavatkin olla nuhjuisia, kun eivät ne kuitenkaan olisi puhtaita kotiin vietäviksi. Lainalakanoitakaan ei ole järkeä pestä, kun ne pitää pestä kuitenkin käytön jälkeen, oli niitä sitten käytetty pari viikkoa tai pari yötä. Enpä siis menekään pyykille.

Projekti etenee mukavaasti. Melkein valmista on jo. Eilen kävin tuttavapariskunnan luona oikoluetuttamassa tekstejä, ja ne paranivat kyllä kummasti. Muutenkin kuin kielellisesti, kun joku toinen kysyy, että mitä ihmettä yrität tässä sanoa, niin pakkohan sitä on itsekin miettiä tarkemmin. Nyt on ainakin viimeisen päälle hiotut tekstit! Tosin nyt huomasin, että esitys on (taas) onnettoman pitkä, taidan lyhentää sitä ihan itsekseni. Jos sitä aletaan uudelleen oikolukea, se ei ole valmis vielä ensi viikollakaan. 

Muuttokin alkaa hahmottua. Tosin nettipalveluntarjoaja haluaisi kuitenkin kyniä minulta 45 euroa sopimuksen katkaisemisesta ennen aikojaan, ja kun valitin, että ei käy, kun muutan maasta, he haluavat nähdä jonkin dokumentin. Se dokumentti olisi pitänyt jo aikaa sitten heille toimittaa kuulemma, mutta en ymmärtänyt heidän dokumenttejaan, kun TÄTÄ asiaa ei mitenkään voi hoitaa muuten kuin puhelimessa ja puhelimessa on niin vaikeaa ymmärtää huonolla kielitaidolla, kun ei näe. Sillä firmalla on kyllä melkein joka korttelissa myyntipiste, mutta ne eivät näitä asioita hoida.  Tyhmää. Sain sitten seurustella automaatin kanssa, joka käskee painamaan sitä, jos haluan tuota ja lopuksi se halusi lankapuhelinnumeroni. Sitä minulla ei ole. Tiedän, että se on olemassa internettiä varten, mutta numerosta minulla ei ole hajuakaan, kun en ole ottanut sitä käyttöön. Täällä kuitenkin lankapuhelimet on vielä laajalti käytössä, koska ne ovat halpoja. Hinnalla on helppo ohjailla ihmisiä. Tai olla ohjailematta. 

Unohdin käydä pankissa loppuviikosta, ja sekin jäi alkuviikkoon. Huh, tekemistä riittää. Pitäisi olla koululla heti aamusta, mutta ehkä silti käyn pankissa ensin. Neljä päivää. HUIJUI! 

 Projektin loppuesittely on tiistaina. Luulin, että eilen olisi ollut esikatselmus oman ryhmän kesken, mutta eipä ollutkaan. Ohjeita oli tullut lisää ja ohjaajat neuvoivat neuvoja tarvitsevia. Minulla on projekti ihan hyvässä vaiheessa, vaikkakin aikatauluun on tullut monta mutkaa ja hidastetta.

Terveisiä Saksan maalta! Viime viikonvaihteessa kävin Kölnissä ja Bonnissa. Siksi päivityksetkin ovat jääneet, kun viikonloppu meni lomaillessa, niin kunnon kansalainen tekee sitten kovasti töitä seuraavan viikon. Vähempikin olisi varmaan riittänyt. Olin matkani varannut jo muutamia viikkoja sitten, enkä ollut silloin tietoinen, että tääläkin oli pitkä viikonloppu, eikä perjantain vapaasta kyllä ilmoitettukaan kuin edellisenä keskiviikkona. Perjantai oli tosin hyvä päivä matkustaa, kun junaliput olivat halpoja. Halvin lippu oli sitä paitsi 1. luokan lippu, joten mukavampaa matkantekoa oli luvassa. Pariisista Kölniin Thalys-junalla kesti vain hiukan yli kolme tuntia. Matka meni rattoisasti, henkilökunta tarjoili välipalaa, kahvia ja lounaan matkan aikana. Ruoka oli lentokonetyyppinen, kylmä lounas,mutta oikein hyvä. Kanan tai kalkkunan viipaleita, jotakin viljaa riisin tapaan laitettuna, tomaattikastiketta, sämpylää, juustoa, hillottuja hedelmiä. Ei hassumpaa.

Olin menossa Kölniin ystäväpariskuntaa tapaamaan. He olivat kanssani samaan aikaan Milanossa, ja olimme siellä paljon tekemisissä. Olin perillä aika myöhään illalla, joten emme enää lähteneet mihinkään, vaan istuimme iltaa yhdessä heillä. Lauantaina lähdimme aamupalan jälkeen Bonniin, sillä heillä oli siellä asioita hoidettavana, ja niin päätimme en päivän kuluttaa siellä. Matkaa kaupunkien välillä ei ollut paljoa, puolisen tuntia autolla. Kävin Bonnissa katsomassa Bethovenin syntymäkotimuseota, joka tosin ei ollut niin kiva kuin odotin. En ole musiikki-ihmisiä, niin en niin paljoa nuoteista perusta, mutta sen aikakauden ja sosiaalisen luokan koti kiinnosti enemmänkin. Talossa ei ollut kuitenkaan mitään asumiseen viittaavaa, kalusteita tai muuta, vaan vitriineitä. Itse rakennus oli kuitenkin, ja mielenkiintoinen sekin. Muuten kävelimme kaupungilla, päivä oli aurinkoinen ja suorastaan kuuma. Bonn ei ollut kovin iso, siellä oli enemmänkin pikkukaupungin henkeä.

Lauantai-iltana poikkesimme vielä Kölnin keskustassa, sillä siellä oli design-tapahtuma. Kävimme katsomassa tapahtumia. Lähinnä oli näyttelyitä ja jotenkin designiin liityvät liikkeet olivat avoinna. Kävimme syömässä suklaakakkua kahvilassa, oli kokeilemisen arvoista.

Sunnuntaina lähdimme aamupalan jälkeen kaupungille, kävimme katsomassa katedraalia ja vanhempaa kaupunkia. Kävimme kahvilla aukion laidan kahvilassa, annoimme auringon paistaa ja paransimme maailmaa. Sieltä jatkoin yksin kohti suklaamuseota, jossa halusin käydä. Tein viime vuonna yhden kouluprojektin koskien suklaata, ja olenhan suklaa-addikti muutenkin… Siellä vierähtikin yllättävän paljon aikaa, joten en sitten ehtinytkään aikomaani seuraavaan museoon, jossa olisi ollut enemmän muotoiluun liittyviä näyttelyitä. Onpahan jotain, miksi palata uudestaan. Kävin syömässä yhdessä mukavan näköisessä ravintolassa, jota en tosin paljoakaan valkannut, kun näytti alkavan sataa. Satoikin sitten oikein rajusti, ja lähtiessäni tarjoilija antoi minulle jonkun asiakkaan jättämän sateenvarjon, joka tulikin tarpeeseen! Myös saavuttuani Pariisiin oli sateen uhkaa ilmassa ja kun tulin kotiasemalla metrosta ulos, vettä tulikin jo kaatamalla. Onneksi oli sateenvarjo, näin säilyin polvista ylöspäin melko kuivana.

Aukion laidan kahvilassa käytiin kaffella
Kölnin katedraali	Täällä myydään Kölninvettä
Tobleronenpakkauskone	Kölnin vedenkorkeuden mittausasema
Kaunis puisto joen varrella Bonnissa	Bonnin postin torni puiston laidalla
Toripäivä Bonnissa	Bonnin yliopisto

Laitan nyt kaksi juttua tänään, kun on jäänyt viikolla laittamatta ja on niiin paljon asiaa. Ensiksi projektista. Viimeksi meillä oli esittelytilaisuus yhteistyökumppanillemme Sanofi-Aventikselle, ja sen pohjalta tein uusia kokeiluja läpipainopakkauksen avaajaan. Kokeilin erilaisia muutoksia työkalun päähän, mutta eivät ne minusta ratkaisevaa muutosta tuoneet. Sensijaan huomasin, että tarkemmin pillerin koon mukainen kärki on kevyempi käyttää kuin sinne päin -koko. Tarkempi koko tarkoittaisi tosin useampia käärkikappaleita tai vähemmän pakkauksia, joihin työkalua voisi käyttää.

Niinpä ajattelin homman alusta, ja kokeilin kokonaan uutta tapaa, kantta toisen pakkauksen kuppiosaan, jolla saisi pillerit samalla samaan kuppiin. Tekisin kannen, jossa olisi koko pillerin tiputtamista varten, ja vipu, joka painaisi pillerin ulos. Nyt vain alkaa olla aikaa kovin vähän ihan uudelle tuotteelle, pitäisi tehdä kokeiluja. Eilen juttelin projektin vetäjän kanssa ja hän lupaili tälle päivälle listaa kaikesta, mikä pitää olla valmiina 28. pvä loppupresentaatiossa. Kuulemma aika paljon tekemistä… Nyt pitäisi päättää, teenkö vanhan työkalun parannuksen loppuun vai kokonaan uuden, paremman tuotteen.

Kotiinlähtöä valmistelen myös. Eilen sain kinuttua itselleni arviointiajan 29. päivä kesäkuuta, joka tutorini mielestä on ihan liian aikaisin. Hän ihmetteli, miksi ihmisillä on niin kova kiire, vaikka sanoikin ymmärtävänsä perheellistä. Hänen mielestään voi ihan hyvin pitää asuntoja yhden kuukauden enemmän täällä… Aika kalliiksi tulisi. Nyt kuitenkin, jos saan kaikilta opettajilta arvioinnit kasaan tuohon päivään mennessä, saan paperini ulos. Seuraava mahdollinen aika olisi 5.7., joka sekin olisi tutorini mielestä tosi aikaisin. Hän ei ole varsin hyvä organisaattori, vaikka onkin muuten oikein herttainen ja mukava. Toivokaamme!

Huomenna on presentaatio. Projekti on edennyt hyvin, ei mitään ihmeempiä takapakkeja ole tullut. Olen tyytyväinen aikaansaannoksiini, joten hyvillä mielin menen niitä esittelemään. Viimeksi presentaatio meni oikein hyvin, yhteistyökumppanimme, lääketehdas Sanofi-Aventiksen edustajat pitivät ehdotustani kiinnostavana ja toivottavasti pitävät edelleen. Tein hahmomallit (kuvassa), jotta saa paremman käsityksen. Täällä onkin nyt huusholli pölyssä, kun hioin noita vaaleanpunaisia kikkareita täällä kotona. En jaksanut koululla roikkua, on vaan niin paljon mukavampi puuhastella kotona rauhassa. Siinä olikin tekemistä, kun tuollaisen kolon tekemiseen ei koululla ollut mitään kovin järkevää konetta, joten porasin kikkareeseen reikiä ja sitten rapsuttelin loputpukolla ja muilla teräaseilla pois ja hioin. Tuo aine on vallan mainiota; se on jotain vaahtomaista, kovaa kuin pehmeä puu, tsaista ja helppoa työstää, mutta tarpeeksi kestävää kuitenkin, ettei seinämät hajoa. Tuollaisia aineita on muutamia eri kovuuksia, joten jos tarvitsisi kestävämmän mallin, voisi tehdä sen kovemmasta vaahtopalikasta.

Toinen esine, vaalea tötterö, on tulostettu. Se onnistui hyvin, vain vähän hioin toista kappaletta, jotta liittäminen onnistuu runnomatta. Kokeilin sitä myös, ja se toimii. Kuvasin kokeilun videolle presentaatiota varten. Täällä näihin prsentaatioihin panostetaan paljon, se on tärkeää. Ei ihan samalla tavalla kuin Italiassa, jossa se tuntui olevan pääasia, mutta kyllä täälläkin siihen käytetään aikaa ja vaivaa. Vielä pitää vähän hioa, pari kuvaa päivittää. Pitäkäähän peukkuja huomenna iltapäivästä!

Sen verran hötkyilyttää, että piti käydä juoksemassa lenkkiä. Olin ajatellut mennä vasta illalla viileämmällä, kun on aika lämmin päivä, mutta kun ei sitä osaa olla paikoillaan kun niin jänskättää 8o) Minulla kun ajatus kulkee Roope Ankka -malliin, eli kun kävelee, ajatuskin kävelee. Juostessa vielä paremminkin. Juostessa rytmi on voimakkaampi, töps, töps, töps, töps, se rauhoittaa ajatuksia. Sitten kun vielä keskittyy hengittämiseen, niin johan viilipyttyityy. Lenkin jälkeen ei mikään hötkäytä. Nyt taitaa olla aika hyvät adrenaliinit veressä, kun juoksu tuntui kevyeltä ja lopussa jaksoin vielä huiman loppukirin ylämäkeen. Tuntui siltä, että voisi juosta vaikka kuinka lujaa. Sitten tosin keuhkot huusivat apua, mutta niin sai huutaakin, vahvistuvat vain.

Perjantaina lähden odotetulle Kölnin matkalle tuttavapariskuntaa tapaamaan. He olivat samaan aikaan kanssani Milanossa ja kanssa vähän vanhempia opiskelijoiksi. MEDes-opiskelijoita myös. Näin ne verkot kutoutuu ja soffapaikkoja löytyy sieltä ja täältä. Siitä tulee varmasti kiva viikonnloppu! Oman haasteensa tuo tämä nykyinen viljaton ja maidoton ruokavalio, jota piti noudattaa ensin kolmisen viikkoa ja sitten lisätä ruok-aineita pikkuhiljaa, jotta selviäisi, mikä näitä vatsavaivoja oikein aiheuttaa. Kolme viikkoa tulee täyteen juuri ennen reissua, mutta eipä taida tulla kokeiltua ruoka-aineita yksitellen ja tunnustellen, vaan paremminkin veikkaan kertarysäystä… Noh, menköön, katselen sitä sitten myöhemmin. Enkä ole ollenkaan varma, oliko ongelman ratkaisu olenkaan tuossa vilja-maito-linjalla. Kovin isoja muutoksia ei ole tapahtunut, vaikka olo onkin vähän helpottanut.

Eilen tiistaina kävimme lasikurssin kanssa tutustumassa paikalliseen lasipajaan. Se ei ollut varsinaisesti lasinpuhaltajan hytti, vaan he tekivät lasiesineitä sulattamalla ja muotoilemalla puolivalmisteista, eli lasiputkista ja -puikoista. Puikkoja muuten sanotaan sekä ranskaksi että italiaksi spageteiksi 8o) Paja, jossa kävimme, oli kahden käsityöläisen yhteispaja, ja materiaalina boorilasi, josta esim. laboratorioissa käytettävät lasivälineet tehdään. Se kestää hyvin kuumaa ja kemikaaleja. Lasien erilaisuus onkin ilmeisesti suurin ongelma kierrätyksen kannalta; kun erilaisia lasiesineitä tehdään eri lasiseoksista, niitä ei voikaan kierrättää samalla kertaa, kun niiden sulamispisteet voivat olla aivan erilaiset, ja muutenkin lasin ominaisuudet voivat olla aika erilaiset. Lopputulos olisi liian avaamaton.

Meille näytettiin yhden juomalasin valmistus, mikä oli mielenkiintoista. Lasiputkea kuumennettiin, ja venytettiin niin, että toiseen päähän tuli pitkä umpipää, toiseen päähän pitkä "pilli". Niistä kiinni pitämällä hän kuumensi lasia uudelleen, ja puhalsi siiten "pillin" kautta. Erillistä pilliä ei siis käytetty, vaan puhallus tuli lasiputken kavennuksen läpi. Lopuksi saimme myös itse kokeilla lasin muotoilua. Olen itse asiassa käynyt lasikurssin Taikissa, joten minulle lasi oli jo ennestään tuttu materiaali, mutta sen muotoilu on aina yhtä hayskaa ja haastavaa. Pääsisiköhän Muranoon kesäksi lasikaloja tekemään?

Iltapäivällä meilä oli ison projektin esittely omalle väelle. Viikon päästä esittelemme ne yhteistyökumppanillemme, joka on lääketehdan Sanofi-Aventis. Olin loppupäässä tällä kertaa, ja kello oli ko kuusi, kun pääsin aloittamaan. En jaksanut/halunnut kovin pitkästi leperrellä aiheesta enää, kaiki varmaankin halusivat jo kotiin, mutta näytin aikaansaannokseni. Mitään kovin suuria kommentteja ei tullut, tosin sen, että toisen esineistä, apuvälineen läpipainopakkausten avaamiseen, josta olin tehnyt toiminnalllisen mallin, voisi vielä tulostaa. En ollut ajatellut tulostamista, se kun on aika kallista puuhaa, mutta täällä kulut ilmeisesti menee valtion piikkiin, joten ehkäpä sitten tulostan sen. Niille, joille 3D-tulostus ei ole tuttu juttu, sitä kutsutaan myös pikamallikoneeksi. Se tekee muovikappaleen tietokoneella mallinnetun mukaisesti, siinä on pieni suutin, josta muovia pursotetaan makkaraksi kerros kerrokselta kuin entisajan savipyttyjä. Lisäksi se truuttaa tukiainetta, jotta ulkonevat kohdat, rei'ät, ym. pysyvät kohdillaan, eikä muovi pääse valumaan ennen kovettumistaan. Lopuksi tukiaine liotetaan pois. Kappaletta voi vielä hioa ja käsitellä, ja lopputulos on aivan toimiva ja käyttökelpoinen, vaikkapa kierteet onnistuvat ja toimivat tulostettuina.

Siispä lisää puuhaa vielä ennen ensi tiistaita tiedossa. Muuten kurssit alkavatkin hiipua, viime viikolla oli viimeinen mallinnuskurssi, huomenna viimeinen piirrustuskurssi, lasikursseja taitaa olla vielä kaksi kertaa jäljellä. Vähiin käy, ennen kuin loppuu! Projektit eivät tsin vielä tähän lopu, viimeinen esittely on juhannuksen ja kesäkuun lopun välillä. Sitten onkin koko kaksivuotinen ulkomaankomennus lopussa. Äkkiä se on mennyt, kivaa on ollut, mutta kiva on mennä kotiinkin. Sielläkin kuulemma jo odotetaan 8o)

Viikko sitten lätkämatsista tullessani en huomannut mitään erikoista kulmilla, mutta maanantaiaamuna lähtiessäni kuvan mukainen näky oli vastassa vain parinkymmenen metrin päässä kadun toisella puolella. Talon alla olevassa läpikulkukäytävässä on ilmeisesti ollut tulipalo, aika kova sellainen, kun koko julkisivu oli mustunut ja alemman kerroksen ikkunat olivat särkyneet. Siinä gongissa oli aina moottoripyöriä ja mopoja parkissa, olisiko joku älypää pannut ne palamaan. Uskokaa tai älkää, kännissä tehdyt toilaukset eivät ole suomalaisten etuoikeus. Vaikka täällä yleisesti ottaen osataan nauttia lasillinen viiniä ruoan kanssa, osataan täällä olla kännissäkin. Juoppojakin näkyy, ihan alan miehiä, ja perjantaina käytyäni kaverin kanssa syömässä ja lasillisella Pigallella, metrossa monen kanssamatkustajan katse harotti.

Oli muuten oikeinkin mukavaa käydä ulkona syömässä pitkästä aikaa, vaikkakin nykyinen ruokavalioni asettaa haasteita annoksen valintaan. Syön nyt maidotonta ja viljatonta ruokaa jonkin aikaa kokeeksi, josko tuo jatkuva ilmavaivaantuminen loppuisi tai edes vähenisi. Se on kiusallinen vaiva, josta olisi mukava päästä eroon. Epäilen myös, että siitä eroon pääseminen saattaisi piristää oloa muutenkin, tuntuu se vaikuttavan muuhunkin olemiseen, kun koko ajan vatsassa porisee. Kokeilen nyt, jos tämä dieetti auttaisi, voisin sitten alkaa lisätä ruoka-aineita yksitellen, jotta löytyisi se oikea syy. Jotain muutosta on jo tapahtunut, mutta ei se vaiva ole vieläkään hävinnyt. Keitin eilen riisin sijasta lisukkeeksi kukkakaalia muruina, johon lisäsin kookosmaitoa. Siitä tuli oikein hyvää. Itse asiassa keitinvesi oli vesi-kookosmaitoseosta. Kookoksesta tuli sellainen mukava pehmeys ja myös mietoa kookosaromia. Tykkäsin. Muutenkin otan tämän ruokavaliokokeilun mahdollisuutena kokeilla kaikkea uutta ja erilaista, mitä ei muuten tulisi kokeiltua. Hupia sekin 8o)

Eilen, lauantaina, olin koululla. Siellä oli kansainväliseen seminaariin liittyvä tilaisuus, jossa oli tarkoitus esitellä koulua ja sen kansainvälistä toimintaa. Kerroin osallistujille MEDes-ohjelmasta (Master of European Design, ohjelma, jossa opiskelen). Paikalla oli myös kourallinen suomalaisia, sekä Hämeenlinnan AMK:sta että Aalto-yliopistosta. Tapasin myös oman rehtorini, koulusta, jossa en vielä ole käynytkään. Kouluni kun oli Taik, kun sieltä lähdin, nyt se on muuttunut Aalto-yliopistoksi. Esittelin koulua, lähinnä pajoja, suomalaisille, ja oli muutenkin mukava jutella opiskelusta ja muotoilusta. Harmi vain, että tilaisuuden aikataulu petti oikein kunnolla, ja olin vasta kahdeksan aikoihin illalla kotona. Sen piti kestää kolmesta kuuteen. Pöh. Jatkoin kuitenkin illalla vielä projektin kimpussa.

Torstaina minulle(kin) selvisi, että ensi tiistaina meillä on tämän ison projektin katselmus. Esittelemme ne omalle väelle ja siitä viikon päästä yhteistyökumppanille. Tuli pikkuisen kiire. On se minulla ihan hyvällä mallilla, joten ei hätää, mutta töitä piisaa viikonlopullekin. Olen vihdoin oppinut kunnolla käyttämään mallinnusohjelmaa, joten sain sillä digitaalisen mallin aikaiseksi, siitä on sitten helppo tehdä kuvia eri kuvakulmista. Tein myös oikean kappaleen (kuvassa), jota voi hypistellä. Se on pilleripurkki. Oikean kappaleen tekeminen on todella tärkeää, koska muotoa ei hahmota kunnolla ruudulta. Varsinkin mitoitus on hankalaa, en osaa kunnolla hahmottaa mittoja ruudulta, ne pitää saada jotenkin konkreettisiksi. Muutenkin olen huomannut, että tehtyäni kaksiuloitteista (graafista) suunnittelua melko pitkään, minulle tuottaa vaikeuksia hahmottaa kolmiulotteisesti asioita. Tuppaan litistämään ja tekemään kaksiuloitteisia, jotka vain mieluusti venyttäisin kolmiulotteiseksi ajattelematta oikeasti kolmiulotteisesti.

Vielä pitäisi saada aikaan pieni animaatio sen pilleripurkin toiminnasta, enkä vielä tiedä, miten sellainen tehdään. Toivottavasti ohjelmani kykenee siihen… Se selvinnee vielä tänään. Sitten pitää tehdä jokin käyttötilannekuvaus, josta selviäisi miten sitä käytetään, missä tilanteessa jne. Ne on yllättävän hyödyllisiä, paitsi asiakkaalle selittämään tuotteen ideaa, myös itselle, kun tarkkaan kuvittelee käyttöä, saattaa hyvinkin tulla mieleen, että näinhän tämä ei voi mennä, tai että kannattaisi tehdä vielä tuo mutka tähän asiaan. Toinenkin esine minulla oli työn alla, läpipainopakkauksen avaamiseen apuväline, ja siitäkin tein pienen hahmomallin, jolla voi kokeilla toimintaa. Sekin on ihan toimiva juttu, vaikkakaan en osaa ollenkaan arvioida, kuinka moni todella tarvitsisi apuvälinettä tuohon tarkoitukseen. Onko läpipainopakkaukset hankalia esim. reumaatikoille? Kuvittelen, että on, mutta olisi kiva nähdä, mitä kikkoja he käyttävät niiden avaamiseen. Niistä kikoista voisi kehittää käteviä apuvälineitä.